24. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015: Luukut 23 & 24

Teistä onkin osa jo ihmetellyt, että minne mä olen jäänyt, ja minne joulukalenterin luukut on kadonnut. Long story short, kun suuntasin junalla kohti Helsinkiä viettämään joululoman aloitusta, jätin siinä samalla kassini junaan, jossa oli esim. kamera ja koneen laturi siinä samassa. Kassi onneksi löytyi, mutta se saadaan tänne vasta joulun jälkeen, eikä mun koneessa ollut enää lainkaan akkua, luukun 22 kirjoittelin esim. puhelimella, mutta onneksi Siiri oli niin ihana, että Espoossa ollessani sain lainata hänen konettaan, eikä yksikään postaus jäänyt siellä julkaisematta. Käytiin me myös pitkästä aikaa kisaamassa hienoilla tuloksilla, niistä lisää myöhemmin!

Pääkaupunkiseudulta tuli kuitenkn tuliaisena aivan järkyttävä flunssa, ja multa lähti siinä samalla ääni melkein kokonaan. Tänään olikin tarkoitus kuvata viimevuoden tapaan MyDay, mutta sekin jäi nyt sitten puhumattomuuden ja päivän tylsyyden takia pois, hei ihan huippuhienoa, tiedän. Pahoittelen tälläistä yllättävää käännettä, mutta näitä aina välillä sattuu, eikä nille oikein voi mitään. Lupaan julkaista linkattujen blogien postauksen sitten jossain vaiheessa ihan seuraavissa postauksissa, sen piti olla eilisen luukussa, mutta ei ihan onnannut tehdä sellaista postausta ilman konetta.

Olipa myös iloinen yllätys, kun huomasin, että Hurttahuoneen pitämässä The Dog Blog Awards Finlandissa meidät oli äänestetty kolmen parhaan joukkoon sekä vuoden positiivisessä että vuoden harrastusblogissa, miljoonat kiitokset kaikille, jotka ovat meitä äänestäneet, ootte mahtavia! :) Jos et ole vielä jättänyt ääntäsi suosikkiblogillesi, pääset jättämään sen tästä!

Meidän koko lauma haluaa kuitenkin toivottaa kaikille aivan huippuihanaa joulua ja       menestyksekästä Uutta Vuotta!
Nähdään blogin parissa joko UV:n jälkeen tai joulupyhien jälkeen! Kunnon joulukuviakaan en saanut tänä vuonna, mutta onneksi varastossa oli edes tämän joskus syyskuussa ottamani kuva Skitsosta, onhan siinä suht jouluinen tunnelma, eikö? :D

6 kommenttia:

  1. hyvää joulua teillekkin :) voi kökkö, multa tällä hetkellä ääni kans kadoksissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi kiva just tälleen joulun alla. :/

      Poista
  2. Hyvää Joulua teidänkin poppoolle! :)

    VastaaPoista
  3. Huih, onneksi sun kassi löytyi eikä lähtenyt kenenkään pitkäkyntisen matkaan!

    Onnellista Uutta Vuotta teille! :)

    VastaaPoista

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!