25. kesäkuuta 2014

Kiireellistä elämää

Raivo taitaa harkita balettitanssijan uraa.


Haudi!

Postaustaukoa on taas hieman kertynyt, anteeksi siintä. Jostain syystä ei ole oikein huvittanut, joten en sitten ole kirjoittanut. Nyt olisi kuitenkin aika!

Tasan viikko sitten kävimme Skitson kanssa ensimmäisissä agikisoissamme hakemassa kolme hylkyä. Tarkoitus oli vain käydä katsomassa, miten tuo käyttäytyy, ja pussi näyttäisi olevan meidän suurin ongelma. Kepitkin tarvitsee vielä varmuutta. Tietää ainakin mitä harjoitella junnujen eo - kisoja varten! Maanantaina käytiinkin hallilla treenaamassa, Skitso teki keppejä ja kontakteja, ja tehtiin yksi kisanomainen rata. tehtiin me yksi nollakin!

Juhannus vietettiin mökillä, koirat ui ja ihmiset pelasivat korttia ja söivät grilliruokaa. Hauskaa oli, ja erityisesti koirat nautti ihan hirveästi! Kuvia olettekin jo nähneet aiemmissa postauksissa.

Didi on vain ollut, ollaan treenailtun lähinnä tokojuttuja. Maanantaina Didikin kävi tekemässä rataa halilla. Olisitte nähneet mustan pallon, se meni aivan sekaisin kun pääsi lempipaikkaansa maailmassa! Huusi kuin sikaa tapettaisia, ja kun se pääsi irti veti kiiturimudi hepulikohtauksia ympäri hallia samalla lelua riepottaen. Didi teki kaiken todella hyvin, ja olin yli-innokkaaseen mudiini tyytyväineen.

Raivon kanssa ollaan otettu seuruu käsittelyyn, ja pikkumies tekee todella hienosti. Siltä löytyy luonnostaan kivan vietikäs seuruu, ja olen aina halunnut sellaisen koiran jolla jalka nousee - edes vähän. Nyt mulla on sellanen! Harmi vaan, että jotkin pk - lajit pitää unohtaa, missään nimessä en lähde 41cm kokoista koiraa viemään pk - esteille.

Huomenna mennään Tiian valmennukseen tänne Lappeenrantaan, ja siintä sitten melkein suoraan suunta kohti Rovaniemeä ja MM - karsintoja! Kannattaa seurailla blogin facebookkia, sinne tulee tulostiedotteita. Livestream löytyy täältä. Viikon päästä perjantaina lähdetään matkaamaan Italiaan. Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Sveitsin kautta. Italiasta mennään käymään Kroatiassa ja sieltä sitten kotiin - en ole vielä ihan varma mitä kautta. Reissu tulee varmasti olemaan hieno!


Nauttikaa kesästä!

                      Paitsi ettei sellaista ole.

24. kesäkuuta 2014

Bloglovin

Monet teistä varmaan huomasivat, että bloggerin lukijaluettelo ei taas vaihteeksi toimi kunnolla. Muistuttelen, että menkää ja seuratkaa meitä bloglovinissa ja facebookissa, niin saattee varmasti tietoonne kaikki uusimmat uutiset!

Pian tulee postausta juhannuksesta ja Skitson ekoista agikisoista :-)

22. kesäkuuta 2014

Juhannustunnelmia

Mitä kävi tämän väreille :o Tässä parempilaatuinen kuva!

 
(Se oli vain ykis kuva, antakaa anteeksi!)

16. kesäkuuta 2014

Agility SM 2014

LAUANTAI © JUKKA PÄTYNEN | KOIRAKUVAT.FI, KIITOS!
LAUANTAI © MIIRA IKONEN, KIITOS!
LAUANTAI © MIIRA IKONEN, KIITOS!
Viikonloppuna kisattiin Tampereen Hakametsässä agilityn suomenmestarit - tittelistä. Myös minä ja Didi osallistuimme noihin karkeloihin!

Perjantaina oli normaalit kolmosluokan kisat, ja kisattiin Didin kanssa vain yksi rata kahdesta, agilityrata. Tulokseksi vitonen, koska ohjaaja ohjasi yhden esteen huolimattomasti, ja Didi ei sitten hakenut sitä. Olin itse radalla yllättävän rento enkä ollut naama punaisena kiljumassa joka paikassa - ehkä se vaikutti pienen mudini irtoamiseen, mene ja tiedä. Lopussa ohjasin ehkä maailman huonoimman sylkkärin, ihme ettemme saaneet kieltoa. Radasta jäi suhteellisen hyvä maku suuhun - kunhan ohjaaja vaan ohjaa tarkemmin!

Lauantaina kisattiin joukkueiden parissa. LAUn ensimmäinen teki hylyn, joten toiseen hylättyyn suoritukseen ei ollut varaa. Ihme kyllä mua ei hirveästi jännittänyt, rata oli kuin tehty meitä varten. Tai sellainen olo mulla oli. Lähdettiin radalle ja tehtiin mun mielestä ihan perhanan hyvä rata, vaikka itse sanonkin. Muutamassa kohdassa olisi voinut saada kaarroksia pois, mutta muuten ihan kiva suoritus. Olin todella tyytyväinen koiraan, ja kontaktit oli ihan todella hienot! Valitettavasti kolmannelle joukkueen jäsenelle tuli hylly ja ankkurille 15, joten meidän joukkueen tulos oli HYL.

Sunnuntaina yksilöt. Rata vaikutti todella kivalta, mutta tiesin, että jos mudinkäkkärä päättää olla sellaisella päällä, että hähää enpäs irtoa, en tule kerkeämään minnekkään. Kieltämättä vähän jännitti. Niin vähän, että meinasin pyörtyä lähtökarsinaan. Ihan vähän vaan. No, radalle lähdettiin, ja kävi sen mitä pelkäsin. Jouduin jäämään varmistelemaan estettä numero viisi, joten olin sitten armottta myöhässä suoran jälkeisellä takaakierrolla. Ja D hyppäsi sen suoraan. Ruoskin itseäni, että miksi idiootti et vain lähtenyt. 97% varmuudella D olisi sen niiston hypännyt jos olisin vain hokenut menemenemenemene. No can do, omaa tyhmyyttä. Video on äitin iPadilla, joten en vielä sitä blogiin asti saanut, tulee kyllä!
SUNNUNTAI © JUKKA PÄTYNEN | KOIRAKUVAT.FI, KIITOS!
Medien yksilöfinaalissa käytyä taistoa voisi kutsua "veriseksi taistoksi". Laamasen Mia oli suunnitellut melkoisen haastavan radan ansaesteineen. Monet nopeat koirat hyllyttivät, mutta arvatkaas mitä ! Meidän seuratoveri Ari Partti vei medien kullan! Tätä ei meidän seuralle ole tapahtunut moneen moneen vuoteen, aika hienoo. Myös äitin kasvatin Nikin (Take One Achillea, MM - kulta, MM2, joukkue - MM kulta, lukuisia shelttimestaruuksia ja seuramestaruuksia, SM2 yms.) pojan tyttö Mocha "Ralli" vei minien mestaruuden, onnea Anni ja Ralli!

Tällä kertaa osuin yllättävän monen kameraan, joten tätä postausta siivittävät erinäisten ihmisten ottamat kuvat, kiitos niistä!
SUNNUNTAI KUVA © JUHA RINTALA, KIITOS!
SUNNUNTAI KUVA © JUHA RINTALA, KIITOS!
Ihan vaan silittelin sitä ... :D
SUNNUNTAI KUVA © JUHA RINTALA, KIITOS!

9. kesäkuuta 2014

Koiramestari 2014

Multa ei ole tullut postautsa taas vähän aikaan, koska lähdettiin keskiviikkona Helsinkiin ja tultiin vasta myöhään sunnuntaina takaisin. Syy miksi oltiin Helsingissä, oli Koiramestarin kuvaukset. Oli aivan upea mahdollisuus päästä (uudestaan!!) mukaan tuohon ohjelmaan. Kuvauksissa oli ihan superhauskaa, kaikki kisaajat ja apuhenkilöt olivat ihan supermukavia, juontajista ja tuottajista puhumuttakaan. Meillä oli todella hyvä yhteishenki ja nauraa sai vatsan kipeäksi. Kuvaukset sujui hyvin, yhden tehtävän kuvauksen keskeytti hetkeksi kuvauspaikalla seikkailueva kyy, mutta muuten kaikki sujui hyvin ja sutjakasti.

Kaikki muistaa katsoa 19.7 alkaen klo. 10 TV2 
     ja uusinnat perjantaisin klo. 12!

Keskiviikkona nähtiin Kiriä omistajineen ja kakarat pääsivät juoksemaan keskenään. Käytiin myös Jumbossa vähän shoppailemassa.
Raivo 8kk
Veli ja sen sisko kera äidin. Ja sitten siellä on pieni Kiero ♥
Torstai-iltana ensimmäisten kuvausten jälkeen testailin junnukehiä varten isovillajuniori Sokrua. Tämä oli oikein mukava kaveri ja teki mun kanssa oikein mielellään kun oli salainen ase (narupallo) taskussa. Päästiin vielä mukavasti illalla Karstusille suihkuun.
Vähän piti terävyysraiskata koska äitin tarkennustaidot.
 Perjantaina käytiin sitten n. 40min lenkillä Mirandan ja Ekan kanssa. Käveltiin jotain kuntopolkua pitkin, Didi oli koko ajan vapaana ja vitsi miten hienosti se pysy vapaana! Tuli neljä tai kolme lenkkeilijää vastaan, ja toi seuras hienosti niiden ohi. Eka oli Deen mielestä vaan hirveen ärsyttävä kakara, mutta loppujen lopuksi se jopa innostu vähän juoksemaankin sen kanssa. Illalla käytiin äitin kaverilla saunomassa.
Lauantaina käytiin puolestaan kuvausten jälkeen heittämässä kiva loppuverkka Oonan ja Oran kanssa. Oli ihanan rauhallinen lenkki kun kumpikaan mudeista ei erityisemmin leikkineet keskenään, vaan nuuskivat rauhassa keskenään metsän ihania tuoksuja ja ohittivat nätisti vastaantulijoita ja me juteltiin Oonan kanssa sitä sun tätä. Näyttipä Oona mulle kivan lenkkireitinkin! Ja muuten, ennen kun joku ihmettelee, ettei Skitso ollut lenkeillä, niin se ei ollut ollenkaan mukana, vaan vietti päivänsä mökillä ja pikkuveljen kanssa leikkien. Luksusta! t: Skitso. Illalla mentiin käymään vielä kylpylässä rentoutumassa.
Sunnuntai oli finaalipäivä ja kun se saatiin päätökseen, lähdettiin loppulenkin kautta ajamaan kotiin, nähtiinpä yksi rusakkokin!
Ps.
Skitson tulokset tuli! *bileet*

2. kesäkuuta 2014

Tästä kesä voi alkaa, nosta tanssien jalkaa

Ollaan käytetty viileitä ja sateisia säitä hyödyksemme ja treenattu oikein kunnolla tokoa Didin kanssa. Lähes jokaisessa treenissä meidän kaava on ollut seuraava:

Seuraaminen - Lyhyitä ja intensiivisiä pätkiä, paljon käännöksiä ja niistä palkkauksia. Tehnyt oikein hyvin.
Seisominen seuraamisen yhteydessä - Tekee jokaisella kerralla oikein, ollaan treenattu aika paljon sitä, että ei ennakoi perusasentoa, alkaa pikkuhiljaa olla ihan jees.
Luoksetulo - Alkaa vihdoin tehdä sataprosenttisesti oikein! Vitsi kun on voittajafiilis, tätä on hinkattu nimittäin paljon. Vauhtiakin on tullut lisää.
Estehyppy - Tässä on edelleen ongelmana, että kiihtyy liikaa kun näkee esteen. Ai miten niin agilitykoira? Vähän rauhoittunut, mutta ääntelee edelleen.

Välillä olen tehnyt vaan seuraamispätkiä ja välillä noita kaikkia. Meillä alkaa olla ihan tosi hyvä fiilis tokossa, jota oon hakenut niin kauan kun jaksan muistaa. Didi on innoissaan, kun se pääsee tekemään seuraamispätkiä, estehypystä puhumattakaan. Siistiä. Oon vähän suunnitellut parasta taktiikkaa palkattomuuden opetteluun. Musta tuntuu, että Didin kohdalla paras taktiikka olisi se, että opettaa sen ajattelemaan liikkeet yhtenä isona liikkeenä, eikä yksittäisinä. Silloin se ei edes odottaisi palkkaa liikkeiden välissä, vaan "liikkeen lopussa", luonnollista Didille on, että palkan saa "liikkeen" jälkeen. En tiedä. Ei varmaan auta kun testata ja testata vähän lisää. Vinkkejä saa heittää!
Hieno mies ♥
Perjantaina oltiin LAUn järkäämissä agitreeneissä sm - joukkueelle. Didillä olisi vielä edessä viikonloppuna Nextari, joten se teki vain kaksi pätkää. Fiilis oli tosi hyvä, ja D teki tosi hienosti, tyytyväinen olin. :) Videomateriaalia ei valitettavasti ole, sillä äiti oli itse kouluttamassa.

Lauantaina lähdettiin sitten heti todistusten jaon jälkeen ajamaan kohti Kaarinaa ja viimeistä Nextarin leiriä. Aloitimme Jaakon treenillä, jossa teemana oli "venäläinen agility". Lyhyesti sanottuna säännöt ovat seuraavat: Jokainen lisää aina yhden esteen rataan; aloitetaan yhdestä esteestä jokainen tekee ensin sen radan ja lisää vielä yhden esteen perään. Otettiin neljä erää ja voitettiin niistä Didin kanssa kaksi, ja saatin suklaalevy! Ideana on nimen omaan juonitella ja tehdä mahdollisimman vaikeita ohjausratkaisuja voiton varmistamiseksi - oltiin me aika kilttejä toisillemme. ;) Videolla näkyy ensimmäistä rataa.


Sunnuntaina aloitimme Tuulian kanssa eo - joukkuekisalla. Jos joku ei tiennyt, niin eo - kisoissa joukkueen jäsenet lähtevät ikään kuin lentävästi, eli kun toinen on maalissa niin toinen lähtee heti toisesta kulmasta, eli kaikki joukkueen jäsenet suorittavat eri radan. Didin kanssa tehtiin puhdas rata, jos en väärin muista, oltiin viidensiä. Elinan treenissä saimme suunnitella oman radan. Vedimme ensin sen ns. kisana läpi, meille vitonen esteen ohituksesta. Sen jälkeen vielä treenattiin sitä rataa hieman paremmaksi, ja Skitso teki myös vähän Elinan opissa, pikkukettu oli hiiiieno!
 
                                         HYVÄÄ KESÄÄ
                                                          ja onnea valmistuneille, te teitte sen!