Joulukalenteri 2015: Luukku 16

Multa usein kysytään, miten agilityn voi aloittaa pennun kanssa. Mitä pennun kanssa ylipäätänsä voi tehdä agilityyn liittyen, siihen asti, että se pysyy turvallisena? Muistakaa ihmeessä, etten tosiaan ole mikään ammattilainen, mutta koska tätä kysytään niin usein, niin ajattelin, että voisin jakaa vähän omia mietteitä asiasta, jakaa myös omia vinkkejä. Teksti alku varsinkin on aika suorapuheista, joten kenekään ei sitten kuitenkaan tarvitse vetää hernepalkoja nenään tästä tekstistä.

Aloitetaan vaikka siintä, että mun koirat ei koske agilityesteiseen pentuiässä, ja Skitsokin teki tasan kolme """"treeniä"""" ennen vuoden ikää. Ne kyllä kulkevat hallillla mukana ja tutustuvat muutenkin agilitymaailmaan, muihin koiriin ja meteliin jne, mutta esteisiin ne ei todellakaan koske kovin varhain. Tällekin on ihan yksinkertainen syy. Ihan tälläiset keskikokoiset koiratkin kehittyvät ihan hyvin sinne puoleentoista ikävuoteen asti, ja niin kauan kun luusto on löysä, voitte kuvitella, että kun se tekee jotain niin uskomattoman rasittavaa kuin agility, niin sieltä voi mennä ihan mitä vain. Tähän taas puolestaan yleisin argumentti on se, että voi se koira itsensä rikkoa siellä metsässä juostessaankin. Tai mitä ihmettä muka joku siivekkeen kierto tai putken juokseminen voi koiraa rikkoa? Ei mitenkään, nih??

No. Kyllähän se koira voi itsensä rikkoa siellä metsässä juostessaan. Se voi rikkoa itsensä vaikka kävelemällä olkkarista keittiöön, ei siinä. Mitä vain voi sattua ihan milloin vain, enkä mä kyllä henkilökohtaisesti ole sellaista sorttia, että käärin koirani metsässä kuplamuoviin, koska se voi juosta vaikka puuta päin tai satuttaa itsensä johonkin maassa törröttävään tikkuun. Mutta, siellä metsässä juostessaan koira kuitenkin aina valitsee itse liikeratansa. Koiralla on ihan uskomattoman paljon parempi ja nopeampi kyky reagoida kovassa vauhdissa, kuin ihmisellä, ja viimeistään Skitson kanssa olen ihan oikeasti saanut seurata vieressä, kun koira täydessä vauhdissa juoksee metsässä, hyppää puurungon yli, ja hups, siellä takani olikin vielä toinen puunrunko, ja nopealla, pienellä liikkeellä korjaa itselleen oikean hyppylinjan ja liitää vielä senkin yli. Kun koira itse ei tee pakotettua liikettä ihmisen toimesta, se ihan täysin itse valitsee mitä tekee ja miten rasittavasti. Jos siltä itsestä tuntuu, se vetää siellä metsässä ihan täysillä (Skitso :P), tai hölkkää ja tutkii rauhallisesti (Didi :P). Oletko ikinä nähnyt nuoren pennun vetävän metsässä täysillä? Mä en ainakaan ole. Ja tähän väliin huomautan, että mulla tosiaan on Skitso, joka ei tosiaan tee metsässä tai lenkillä ylipäätänsä mitään muuta, kuin juokse täysillä. Mutta se ei ollut sellainen hyyyyyyvin pitkään aikaan. Siivekkeen kierto, tai vaikka putken juoksu, on ihmisen "pakottama" liike koiralle. Pakotettu liike rasittaa aina vapaavalintaista liikettä kovemmin. Mitä nyt olen nuoria, lupaavia aksakoiria radalla nähnyt, niin siellä ne pistetään vetämään aina ihan täysillä, vaikka nuo koirat muuten olisi esim. lenkillä ihan rauhallisia, eivätkä todellakaan juokse niin kovaa, kuin ne aksassa kovalla vietillä tekevät. Edes isossa laumassa, joka tykkää juosta. Tämä olisi toisaalta ihan huippu juttu, jos pentuaksaajat osaisivat tehdä asiansa maltilla, eivätkä oikeasti pelaisi niin kovin nuorilla koirilla kovilla vieteillä, jolloin ne eivät tosiaakaan itse säätele vauhtiaan. Ja lisätään tähän nyt vielä se, että vaikka joku siivekkeen kierto tai putken juokseminen ei vaikuta rasittavalta, niin kyllä se on. 

Tähän loppuun vielä, etten mäkään ollut tai ole edelleenkään mitenkään täydellinen tässä asiassa. Esim. Didin kanssa aloitin agilityn tekemisen ihan järkyttävän varhain, ja olen onnellinen, etten saanut koiraani sillä rikki. Mutta virheistä aina oppii. Eikä mulla varsinaisesti niitä ihmisiä vastaan ole yhtään mitään, joka tekee agilityä nuorilla koirilla. Aina on kuitenkin yhtä surullista kuulla, kun taas meni yksi koira rikki. Olen sanottavani sanonut, nyt voidaan sitten jatkaa niihin vinkkeihin. 

Tähän väliin haluan jakaa Silvia Trkmanin, monikertaisen agilityn maailmanmestarin huippuvideon, jossa esitellään siis viisi tärkeää kohtaa, joka auttaa koiran kehittymistä huipuksi agilitykoiraksi, suosittelen lämpimästi kaikille tämän katsomista, pari minuttia täyttä asiaa!

Henkilökohtaisesti pidin aivan uskomattoman paljon tuosta toisesta kohdasta. Encourage your dog to love running. Se helpottaa agilityä ylipäätänsä niin paljon, kuin koira rakastaa leikkimistä, temppuja ja JUOKSEMISTA, ja se rakastaa tehdä sitä just sun kanssa. Joten oikeasti, mitä mun omien pentujen kanssa teen? Leikin, opettelen temppuja, ja annan niiden juosta muiden, nopeiden koirakavereiden kanssa, jotta saisin ne myös rakastamaan sitä juoksemista. Kun sun koira on ihan hulluna leikkimiseen, temppujen tekemiseen ja juoksemiseen, miettikää, mitä agility on niille? Pelkkä järjettömän hauska temppurata täynnä hurjan kivoja laitteita. Tässä tuli myös samalla vastaus siihen yhteen yleisimmistä kysymyksistä, joita myös saan: miten mun koirat rakastaa agilityä niin paljon.

Ylipäätänsä koiran opettaminen leikkimään. Lelun repiminen on paras asia maailmassa, ja koira oikeasti myös palkkautuu sillä hyvin. Temppujen tekeminen kehittää yhteistyötänne ja suhdettanne ihan uskomattoman paljon, ja näissä edes taivas ei rajana, koiralle oikeasti pystyy opettamaan melkein mitä vain, mitä sulle vaan tulee mieleen. Ja nimenomaan se juokseminen. Koira ei pidä juoksemista pakotettuna, eikäs e lenkeilläkään vaan matele ja muutenkin näytä juostessaan siltä, että millon voi lopettaa, vaan tekee sitä pilke silmäkulmassa ja rakastaa sitä.

Ja nimenomaan tuo Silvian viimein kohta on aivan huippu. Koirat ovat yksilöitä. Hyvä koiranomistaja ja handleri hyväksyy koiransa juuri sellaisena kun se on, eikä yritä muuttaa sitä, ja tekee juuri omalle koiralle sopivia asioita. Kaikki koirat eivät leiki leluilla. Kaikki koirat eivät nauti juoksemisesta tai temppujen tekemisestä. Kaikki koirat eivät pidä agilitystä ollenkaan. Sitten vain kehitetään juuri sinun koirallesi sopiva treenimenetelmä tai laji, ja rakastetaan sitä juuri sellaisena kuin se on.