21. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015: Luukku 21


Tämän päivän luukkussa käydään läpi, millaisia meidän koirat olisivat ihmisinä. Olen nähnyt tälläisiä postauksia paljon, ja ajattelin, että joulukalenterin yhteyssä tälläinen olisi oikein loistava toteuttaa. Kertokaa toki alas, mitä tykkäsitte!

Didi olisi rakastava perheenäiti, joka kävisi kyllä töissä, mutta ei ota työntekoa liian vakavasti, vaan haluaa myös keskittyä talonsa siisteyteen, ja perheeseensä. Didi olisi kuitenkin töissä poliisina, ja tekee töitä hyvin keskittyneesti, kun on niitä tehtävä, mutta ottaa todella rennosti töiden ulkopuolella. Didi vihaisi stressaantuneita ihmisiä, jotka välittävät vain itsestään, ja ovat koko ajan liikkeellä, eivätkä keskity olennaiseen.

Didi olisi myös intohimoinen kokki, ja rakastaisi ruuanlaittoa. Joka ilta perhe saisi nauttia huolella ja rakkaudella tehdystä laaturuuasta, sillä Didi myös itse rakastaa kunnollista ruokaa. Lapsiaan hän kasvattaisia rakkaudella, mutta olisi kuitenkin tiukka äiti, joka ei kestäisi minkälaista pelleilyä tahansa. Kaikki muut ihmiset pitäisivät Didistä, sillä hän on hyvin ystävällinen ja huomaavainen kaikkia kohtaan.

Skitso asuisi yksinään pienessä yksiössä, ja keskittäisi elämänsä liikuntaan. Skitsolla olisi tarkka dietti ja liikuntaohjelma joita Skitso noudattaisi tarkkaan, ja erityisesti metsässä juokseminen olisi todella lähentä sydäntä. Skitso ei tuntisi monia ihmisiä, sillä vaikka Skitso onkin sosiaalinen, ei häntä ihmiskontaktit kerkeä kiinnostaa kaiken liikkumisen ohella, ja liikunnankin hän hoitaa lähinnä yksikseen napit korvilla.

Siinä vaiheessa kun Skitso vaikka raahautuukin baariin, on hänellä heti suuri mieslauma joukossaan lihaksikkaan kroppansa ja huolitellun ulkonäkönsä ansiosta, ja Skitso saattaa myös kokea olonsa hieman ahdistuneeksi miesjoukon keskellä, hän ei pidä siintä, kun kaikki tuijottaa, vaan on luonteeltaan hyvin vaatimaton ja rento silloin, kun hän ei ole liikkumassa. Skitso pitääkin omasta kaveripiiristään hyvin paljon, ja saa ihmiset aina nauramaan hauskoilla jutuillaan. Hän ei kuitenkaan pidä tungettelevista ihmisistä, vaan arvostaa hienovaraisuutta todella paljon.

4 kommenttia:

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!