4. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015: Luukku 4

Reilu kaksivuotias silakka
Monet teistä blogin lukijoista on pyytäneet ihan kokonaista postausta Raivosta, se kun on tosiaan ollut blogissa melkoisessa sivuosassa, äitini koira kun on. Neljännessä luukussa päivitetäänkin vähän Raipen kuulumisia!

Teille blogin uusille lukijoille pieni taustatietopläjäys: Raivo on siis Didin pentu, syntynyt vuonna 2013, jonka äitini päätti pitää itsellään omana harrastuskoiranaan. Raivo ei siis ole hirveästi blogissa muuten kuin kuvien muodossa esiintynyt.

Jos aloitetaan siintä harrastuspuolesta. Näyttelyissähän Raivo on käynyt, vaikka hän aika silakka onkin, ja kaveri on yhtä sertiä vaille valio. Unkarilaiset ovat lähinnä Raivoa osanneet arvostaa, mutta aika monelle tuomarille hän on hieman liian siro, vaikka siltikin maskuliininen. Viimeisen sertin metsästys siis jatkuu vielä, mutta eiköhän se sieltä jossain vaiheessa tule! Messari onkin meidän seuraava näyttely, jonne suuntaa niin Didi kuin Raivokin.

Agilityssä Raivosta on tullut oikein pätevä poika! A ja kepit ovat olleet ne ainoat kompastuskivet tähän mennessä. Juoksu-A Raivolla on vielä vähän hakusessa, ja kepitkin oli vielä vähän aikaa sitten epävarmat, mutta Raivo on kehittynyt niissä ihan hurjaa vauhtia. Äiti on useammat ykkösen kisat se kanssa kisannut, joista tuloksina on ollut useampi vitonen, mutta ei vielä yhtään nollaa. Raivoha on oikein vikkelä ja lupaava aksakaveri, ja hurjan kilttikin! En oikeasti voi ymmärtää miten se on aksassa niin hirveän kiltti, menee minne käskee, ei ryntäile omiaan eikä yritäkään kokeilla esim. puomin loikkimista, mutta silti sillä on todella mukavasti vauhtia, hassu mies!

Muina lajeina Raivo on siis kokeillut myös paimennusta ja tokoa, ja molemmissa Raivo on ihan todella lupaava ja soveltuisi niihin aivan loistavasti, jos allekirjoittaneilta vaan löytyisi ennemän motivaatiota tai aikaa treenata varsinkin paimennusta vähän säännöllisemmin ...

Raivostahan on muuten kuoriutunut luonteeltaan oikea halinalle ja mammanpoika, sen on aina päästävä syliin ja pussailemaan, ja Raivo on muutenkin todella huominonkipeä kaveri. Muita koiria kohtaan Raivo on melkoisen välinpitämätön, ainakin mitä isoihin koiriin tulee, mutta varsinkin pienempien koirien kanssa Raivo osaa laittaa kunnon leikit pystyyn, ja ihmisiä kohtaan Raivo on myös hyvin avoin kaveri, vaikkakaan ei mene kenenkään luokse, ellei joku ala sille lässyttämään tai muuten vaan pyydä luokse. Raivo on muutenkin todella letkeä ja rento kaveri, vaikka kuvaus "terävä" sopii tietyissä asioissa Raivoon kun nenä päähän. Se tarkkailee ympäriöstään todella napakasti jos ollaan esim. keskellä kaupungin vilinää, ja reagoi kaikkeen salamaankin nopeammin, ja sinäänsä se on ollut hyvin erinlainen kuin nuo meidän tytöt.

Haluaisitteko te jatkossakin nähdä enemmän videoita, kuvia ja tekstiä Raivosta?

10 kommenttia:

  1. Joo haluan lisää tekstiä, kuvis ja videota Raivosta! Muuten vitsi se on 2014 kesästä kasvanu jo isoks. Kamalan nopeeta aika menee! Oli tosi kiva tietopaketti Raivosta :)

    VastaaPoista
  2. Tottakai olisi kiva nähdä enemmän videoita ja tekstiä myös Raivosta. On muutenkin kiva seurata näitä mudeja, ei sitä tiedä jos joskus sellainen itsellekin tulisi.

    VastaaPoista
  3. Hyvin Raivo vetää!:D
    www.tottethehavanese.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! :) Ja todellakin haluisin kuulla lisää Raivoista, vaikuttaa niin hauskalta kaverilta ;)

    VastaaPoista
  5. Olipas kiva postaus :) Minäkin kuulisin mieluusti Raivostakin myös jatkossa enemmän. Mä ainakin tykkäisin, että vaikka joltain reissulta, missä Raivokin on ollut mukana, olisi kuulumisia myös sen osalta. Ei ehkä ihan arjen juttuja tarvitse siitä kertoa, kun ei tosiaan sun koira oo, mutta jos tapahtuu jotain spesiaalimpaa.

    VastaaPoista

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!