9. marraskuuta 2014

Jyväskylän riessu ja viikkotreenit

Kyllä, tännekin tuli lunta, Ja ei, en osaa enää kuvat talvella, terveiset vaan kohinalta.

Keskiviikkona Didin ohjatut. Rata oli varmaan haastavin pitkään aikaan, ainut mitä ei olla tuolla toistaiseksi saatu ihan nollana läpi lopuksi kun yritetään. Oma moka tosin sekin, kun olin kepeillä tiellä. Didi oli joo juoksuista johtuen kankeampi kuin yleensä, mutta yllättävän hyvä, kun ottaa huomioon, että Didi on yleensä ihan ulkona tästä maailmasta juoksujen aikaan! Video saa puhua puolestaan.

Torstaina Skitson ja Raivon ohjatut. Skitson työskentely oli ihan sairaan hienoa! Ohjaaja töpeksi, mutta Skitso ei hermostunut, eteenpäin ollaan siis menty, ainakin tämän asian suhteen! Skitso teki tosi kivoja pätkiä, jarrut oli välillä vääähän hukassa.

Perjantaina oli Didin kanssa tokokurssin eka osa, Tiina Bångin sellainen. Kouluttajasta tykkäsin tosi paljon ja D oli ihan huippu! Se teki tosi iloinen ilme naamalla koko ajan, ja se on se tärkein juttu! Hinkattiin tunnin aikana seuruuseen lähtöjä, eli sitä, että sen kontakti pysyy myös lähdöissä. Ensi perjantaina on vielä samanmoinen keikka!

Lauantain agikioista tulee oma postaus! Lyhyesti: nolla, HYL ja HYL. Ohjaaja oli huolimaton.
Sunnuntaina misseiltiin Jyväskylä KV:ssa. Paljon näin kavereita ja tuttuja, oli kiva päivä!

Raivo meni ensin kehään. Raivo olisi saanut olla kauttaaltaan paljon vahvempi, ja EH tipahti. Tulos oli EH4. Raivon esiintymisestä sai olla hurjan ylpeä, hieno mies!

I'd prefer a bit stonger muzzle. And a rounded forehead spils it's expression Correct neck and shoulders. Good balance but would prefer more ? with bigger ribs for his age. Good coat quality. Correct topline but loose front on the move.
                                                                                                          Jakkel Tamas, Hungary

Skitsonen yllätti! Hän voitti nuorten luokan ERI:llä saaden SA:n ja oli PN3 saaden SERT:in! Tuomari totesi antaessaan sijoitusten jälkeen palautetta, että "not my favourite colour, but good type and moves very well".

"Good type. A little bit spitz like head with rounded forehead but good expression. Well balanced body. Correct anatomy. A little bit short coat. Moved and handled well.

Didilläkään ei mennyt ollenkaan huonosti! Tirppa oli ERI3 SA PN6. Sijoituksen tuomari perusteli pitkällä kropalla. Omasta mielestäni Skitsollakin on paaaaljon pidempi kroppa ... :P Mieltä lämmitti kehut Didin hyvästä kunnosta!

"Excellent type. A little bit strong stop. Correct neck and shoulders. She is in excellent haved condition. Nice coat. I'd prefer a bit more ? on stifle and a bit more hair in her ears (? :DD). Moved well.

Kyseinen herra on jonkin sortin rodun erikoistuomari, joten mudeista sai olla erittäin ylpeä!
Myös ostoksia tuli. Kolme vilkkupantaa, frisbee ja kaksi vinkuvaa tennispalloa.

7 kommenttia:

  1. Makeeta menoa teillä Skitson kanssa!

    VastaaPoista
  2. Onnea näyttelymenestyksestä! :) Näin teidät siinä kehien laidalla missä teillä oli koirat parkissa ja mietin, että näytätte tutulta. Ilmankos, kun olen teidän meininkejä seuraillut täällä pitkän aikaa :)

    VastaaPoista
  3. Perkele! En muistanu tulla jyväskylään ettii teit käsiini. :,D

    VastaaPoista

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!