 |
Vuoden 2013 helmikuulta. Pikkuipa! |
Nämä jonkinmuotoiset "asia"postaukset taitaa olla blogissa tälläinen kerran vuodessa - herkku, mutta eivätpähän ainakaan ole liian yleisiä! Tällä kertaa asia koskee aihetta "millainen on hyvä koiranomistaja?".
Itse henkilökohtaisesti jaan koiranomistajat aika usein kahteen lohkoon:
- Niihin jotka joka ikinen ilta pimeässä hyisevässä vesisateessa jankkaavat sitä hyppynoutoa. Miksi se metalli on koirasta juuri tänään niin kovin inhottava?!
- Ja niihin jotka onnellisesti makaavat koiransa kanssa sängyllä katsoen televisiosta juuri sen hetken kuuminta sarjaa suklaarasia kaverinaan. Eikö koira lämmitäkkin mukavasti niitä jäätyneitä varpaita?
Ei varmasti tarvitse olla mikään blogin vannoutunut lukija (tai meedio) tajutakseen, että minä kuulun aika lailla tuohon ensimmäiseen kastiin. Lähes jokainen ilta tulee seisottua joko siellä agilityhallissa, joka on thanks to lord näin talvisaikaan lämmitetty, tai sitten siellä tokokentällä. Aina se ei ole niin meiltä lämmittämää seisoa polviaan myöten vedessä jota tulee koko ajan vain lisää samalla, kun ihana pohjoistuuli hyväilee poskia. Mieltä ei lämmitä myöskään koirat, joiden mielestä mudassa on kyllä ihana pyöriä! Taaaaaai kannella agilityesteistä niska limassa paikoilleen ja sen jälkeen vielä treenata kahdella pirun nopealla koiralla. Olen aika varma, että mun kroppa ei enää kykene sitä suurempaan hien määrään. Kropassa on myös melkoisen vastaava olotila sitten aamulla. Kaverit usein ihmettelevät miksi aina perjantaisin mä kävelen koulussa niin tönkösti, ja totean siihen vain, että oli taas aktiivinen treeniviikko. Aika monet mun kaveriporukasta tuntee mut pitkältä ajalta, joten he jo ymmärtävät kun kerron pelkästään tämän. Osakseni usein saan säälivän nyökkäyksen. Tai jos totta puhutaan, niin harvat enää kysyvät, he nimittäin tietävät jo vastauksen.
Sitä monet ei - koiraihmiset kuitenkaan eivät tajua, että miksi sitten teen kaiken tämän. Kun sitten vastaan, että talossa on tällä hetkellä minun kontollani kaksi aktiivisessa treenissä olevaa koiraa, katse kuitenkin on usein edelleen ihan yhtä ihmettelevä. Aika siis avata tätä vähän!
Minulle on aina etusijalla koirieni tarpeet. Ihan ensimmäiseksi sanon, että vaikka se sängyllä makoilu on koiran kanssa ihan ehdottomasti OK, jos koira on siihen tyytyväinen. Minä kuitenkin tiedän, että omani ei olisi. Aina on ajateltava koiran tarpeita.
Mutta niin. Mudi on rotuna sellainen, joka yksinkertaisesti tarvitsee paljon aktiviteettia. Yksilökohtaista tämä tietysti on, Didi voisi varmasti olla kaksikin viikkoa tekemättä mitään, mutta siinä vaiheessa kun Skitsolla oli silloin vuosi sitten kuukausi liikuntakieltoa oli vitsit vähissä. Talosta löytyy siis myös erinlaisia yksilöitä, joten senkin mukaan on edettävä. Siinä vaiheessa kun toista mudia mietittiin, tiedettiin kyllä, että ei tule olemaan helppoa. Näillä on suuri tarve käyttää päätään, ja meidän ihmisten tehtävä on toteuttaa se tarve niin, että nämä voivat elää onnellisina. Sen takia suuri osa vapaa-ajastani menee koirien parissa.
 |
Kevät 2014 |
Minulla on kuitenkin monta koirallista ystävää, jotka kuuluvat tuohon jälkimmäiseen kastiin. Eivät tee siis koiriensa kanssa paljon perusliikuntaa ja pientä aivotyötä kummempaa. Ja ne koirat elävät todella onnellisina sellaisella järjestelyllä, koska ne sattuvat olemaan persoonaltaan sellaisia koiria, joita se ei häiritse. Siinä vaiheessa jos esimerkiksi malinois menisi tälläiselle henkilölle, mennään pahasti metsään. Toistaiseksi en ole vielä yhtäkään sellaista tullut vastaan.
Vastaukseni kysymykseeni taitaakin olla aika yksinkertainen. Hyvä koiranomistaja on sellainen, joka osaa toteuttaa juuri sen koiran tarpeet niin, että koira pystyy elämään tyytyväisenä. Hyvä koiranomistaja tahtoo olla hyvä koiranomistaja.
 |
Kevät 2013 |