Hyi, pentuja!

Tuulilta ja Indyltä saatiin pentuhaaste, mikäs sen mielenkiintoisempaa kuin vanhojen muisteleminen, joten let's do it! Aloitetaan vahimmasta ja mennään nuorimpaan. En nyt haasta ketään, koska tuntuu, että kaikki tämän ovat jo tehneet.

Ideana on laittaa kuvia koiran vauva-ajasta ja mahdollisesti kertoa millainen tapaus koiruus oli ikänsä suloisimmassa vaiheessa. Voit myös kertoa hassuja/hölmöjä tapoja mitä koira omisti pentuna, mistä se kasvoi yli ja mitkä tavat sillä ovat edelleen. Sitten haastetaan 3 muuta koiramaista blogia, joiden blogissa käydään henkilökohtaisesti ilmoittamassa haasteesta.

Viime keväältä.

Didin ja minun yhteinen taival alkoi marraskuussa 2010, kun oma pikku kikkarakarvainen muudeliina saapui kotiin. Jos laskemme ensimmäiset katselukerrat mukaan, alkoi se lokakuussa. Pentueeseen syntyi kaksi narttua (ja uros), mutta olimme jo etukäteen päättäneet, että talouteemme tulee narttu. Didin luonne miellytti enemmän, ja näin tämä ihastuttava muudelineito liittyi seuraamme marraskuussa. Didi oli alusta asti mitä helpoin pentu. Se ei ikinä (enkä nyt liioittele!) tuhonnut mitään ja oppi nopeasti. Sitä kiinnosti tekeminen ja oli aina innokas. Vasta vähän vanhempana alkoi pelleily mua kohtaan. Kova puremaan se kyllä oli, erityisesti pohkeet oli aina verillä tämän leidin kanssa. Ja puremisen kanssa tuskailtiin pitkään - edelleen se kiihtyessään napsii käsiä, josta seuraa aina komennus - jota se kyllä uskoo. Agilityä tehtiin heti pienestä pitäen pennulle sopivin tehtävin, ja ensimmäiset kisat tuo starttasi heti kisaikään päästyään. Hihna oli Didille pienenä kovin vaikea juttu, mutta siihenkin totuttiin pikkuhiljaa. Didi rakasti aina ahtautua meidän sohvan taakse nukkumaan selälleen, joka aiheuttikin sille pienenä useasti puutumisontumisia. Pennusta lähtien tuo on aina nukkunut selällään, ja se ei koskaan muuten nukukkaan. Pennusta asti Didi on myös omistanut hieman löysät ylähuulet, jotka jää leikkiessä helposti tämän näköisiksi. Tuolle ilmeelle nauran aina, aina. Kieltämättä ihan hömelön näköinen! Dn lempilelu oli uskoakseni ylhäällä kuvassa näkyvä marsu, jonka kanssa se teki aina kaiken. Kunnes se sitten rikkoi sen. :D Didin elinvuodet meni melko koneellisesti, kesällä löhöiltiin, uitiin ja kisattiin, talvella lenkkeiltiin paljon jäillä ja pidettiin kisataukoa. Ensimmäiset näyttelyt D korkkasi Jyväskylässä, ja siintä kuoriutuikin näyttelytähti.

Didi oli siis mahdottoman helppo pentu, joka koetteli hermoja vain hyvin harvoin. Jos heittäytyisin oikein kliseiseksi, sanoisin, että se on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut.

Viime keväältä.

____________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

 Minun ja Skitson yhteinen taival alkoi ensimmäiset katselukerrat mukaanlukien 21.12.2012, jolloin nähtiin Armin 

lapsoset ensimmäistä kertaa. Skitso oli sellainen kakara, jonka ei koskaan pitänyt tulla, mutta niin se vain 4.2.2013 asteli taloomme Dn mudiseuraksi, Didillä oli ikää tuolloin 2v (syksyllä täytti 3). Siinä missä D oli maailman helpoin pentu, niin Skitso oli ....... termittii? Sekopää? Murkku? Toisin sanoen tuo tuhosi siis kaiken mikä sen eteen sattui. Ja tuo on oikeasti syönyt ihan kaikkea pentuikänsä aikana. Ja on tuon puolesta pelättykkin niin hirveästi. Skitso oli pentuna kyllä oikea vintiö, se rakasti leluilla leikkimistä, tuhoamista ja Didi - raukan kiusaamista. Kyllö noista loppujen lopuksi tuli niin korvaamattomat ystävykset, että. Skitsokin nukkuu selällään, alan jo uskoa, että tuo on joku mudien luontainen tapa. Vaikka Skitso olikin oikea pieni paholainen, se on osannut pienestä pitäen esittää täysin viatonta ja maailman suloisinta. Skitso treenasi pienenä lähinnä temppuja ja hieman agilityä. Matkustelu tuli myös lapselle ihan heti tutuksi. Skitson paras kaveri oli ehdottomasti kaverini perhoslapsi Minttu, joka on hieman Skitsoa vanhempi. Skitsolla ei ollut pienenä oikeastaan mitään mieleenpainuvia tapoja. Skitso työnsi aina kuonollaan kupin mahdollisimman kauas Didistä, ettei se pääsisi vahingossakaan varastamaan Skitsolapsen ruokia. Skitson nimi vaihtui pienenä monet kerrat, se oli Kidi, Kitsu ja vaikka mitä muuta, kunnes siintä tuli sitten Skitso, joka sopii tuolle loistavasti. Skitso oli hyvin nöyrä lapsi, ihan erinlainen kuin D. Se tekee aina hirveän keskittyneesti, mutta sekoaa täysin kun saa palkan. Pienestä asti se on osannut Didin tavoin rauhoittua iha missä vain. Skitso on treenannut nyt agilityä ahkerasti, ja ensimmäiset mätsärit se kävi huhtikuussa ja ekat näyttelyt joulukuussa. Skitsosta kuorituikin lopulta ihan hyväkäytöksinen koirakansalainen, vaikka hiuksia on revitty.