10. joulukuuta 2013

LUUKKU 10 // Agilityvalmennus 8.12 @Valkeala

Pääsin ihmisten ilmoille äitin ja Mian avustukselle sunnuntaina, äiti lähti nimittäin pitämään mudeille (ja muillekin roduille) aksavalmennusta, joten pakkohan se oli mukaan lähteä, kuvaamaan ja kuuntelemaan. Ensimmäinen meni tosin päin sanonko mitä, onneksi luokseni pitäisi kotiutua pian uudet kuvauskaverit!

Aamulla tosiaan ajettiin 9:13 st1:n pihaan, ja napattiin Mia ja Laimi - mudi kyytiin. Siintä jatkettiin matkaa Valkealaan. Oltiin joskus puoli yksitoista perillä, ja käytiin kävelemässä Laimin kanssa. Sitten mentiin halliin auttamaan radan rakentamisessa, ja mä napsin sen jälkeen hieman pizzaa (ommom). Mukana olleet kaksi mustaa miestä heräilivät ja kävivät hallissa nuuskuttelemassa, sitten keskityttiin Oran ja Laimin kiusaamiseen :D Pennut oli kyllä ihan huippuja, reippaita ja jokainen ihminen käytiin nuolemassa! Ryhmiä oli siis kaksi ja puoli neljän aikaan lähdettiin ajamaan kotia kohti. Oli kyllä virkistävää olla ihmisten ilmoilla pitkästä aikaa ja nostattelemassa taas agikuumetta, jos mulla kohta olisi koirakin siihen! Kiitos kaikille seurasta, oli kiva nähdä tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä :)

Ja hei, lukijoita meillä on jo 140 !! Vau, kiitos kaikille tähän kastiin kuuluville ! ❤️

Laimi the häkkieläin.

Mudien syvin olemus ! :D



2 kommenttia:

  1. Heips! osaisitkohan suositella jtn agilitykirjaa, jotakin missä opeteltaisiin liikkeet alusta asti :)?

    VastaaPoista
  2. Mä tiedän yhden kirjan. Sen nimi oli: agility lähdöstä maaliin. :))

    VastaaPoista

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!