300 tilaajaa

Mukana kuvia blogin vuosien varrelta.

Kiitos.

Tiedän, että tämä tulee todella myöhässä: onhan blogilla ollut jo ylikin 300 tilaaja jo jonkin aikaa, mutta tämän postauksen tekeminen on vaan niin jäänyt. Halusin kuitenkin tehdä ihan erillisen postauksen asiaan liittyen, koska se, että teitä on jo reilu 300 on mulle ihan järkyttävän iso asia, enkä todellakaan halunnut ohittaa sitä vain pienellä kiitoksella. Ja tämä ei ole mitään aprillipilaa ;)

Blogi lähti käyntiin helmikuussa 2013, kaikkein aikaisimmat postauksen olin tosiaan joskus poistanut ja blogissa on näkyvissä postauksia heinäkuusta lähtien. Mulla oli jo aikaisemmin ollut tosiaan mun ensimmäinen blogi: One life, one possibility oli tuo nimeltään, jonka loin 2011, ja senkin aikoinaan poistin. Sinne päivittelin aikoinaan niin heppa - sekä koirajuttuja, ja tuolloin olin vielä niin naiivi ja iloinen nuori ja reipas tyttö, joka rakasti kuvaamista, oman ponin kanssa hupsuilua ja koirien kanssa touhuilua niin paljon. Ei se innostus ole minnekään kadonnut ja rakastan tätä kaikkea edelleen hyvin paljon, mutta sanotaanko että elämä tietenkin opettaa ja muovaa. Mun parhaan kaverin kanssa otettiin kuvia ja kuvailtiin videoita, käytiin tallilla ja leikittiin koirien kanssa pihalla. Mikäs siinä.

Vauvaipsana keväällä 2013 <3 Tässä varmaan ekaa kertaa hotellissa, rento meininki niinkun näkyy. ;)

Bloggaaminen on ollut mulle aina ihan valtava voimavara jo aina siintä vuodesta 2011 lähtien, enkä varmaan enää osaisi olla ilman sitä. Bloggaaminen oli ja on edelleen niin hyvä jakaa ajatuksia ja saada ylös sen päivän tapahtumia vähän kuin päiväkirjan tavoin. Muistan olleeni niin innoissani kun sain blogiin esille ison liudan kuvia ja ensimmäisen videopätkän Didin pienestä aksapätkästä (taisi olla oikeasti neljä estettä...). Kun elin surkeimpia aikoja elämässäni, blogista ja teistä lukijoista oli mulle niin paljon apua, ettette välttämättä edes äkkiseltään uskoisikaan: mä kun en kuitenkaan mitään hirveitä avautumisia yksityisestä elämästäni tänne kirjoittele.

Maailman paras <3 2013

Blogi ja bloggaaminen on ollut myös mukana elämäni hienoimmissa hetkissä: ensimmäiset arvokisat Didin kanssa, ensimmäiset JEO-kilpailut Itävallassa, Suomen Junioreiden Suomenmestaruuden voittaminen ja virallisesti ja epävirallisesti, arvokisamitalleita, Koiramestari, Didin pentue ja samalla myös ensimmäinen pentue jonka syntymistä ja kasvamista olen saanut seurata aina niistä ensimmäisistä sekunneista siihen asti kun viimeiselle hurjalle kahdeksanviikkoiselle piraijapennulle annettiin jäähyväisuukot ja lähetettiin maailmalle. On ollut niin hienoa jakaa tämä kaikki muille samanhenkisille ja niin hirveän kannustaville ihmisille myös täällä internetin maailmassa.

Siskoplikan kanssa!

 Bloggaaminen on myös kasvattanut minua ihmisenä varmaan enemmän kuin mikään muu. Olen aina saanut kehuja äidinkielen aineistani, varmasti suurimpana syynä se että luen järkyttävän paljon kirjoja, mutta varmasti myös se, että olen kirjoittanut niin monta vuotta aktiivisesti blogia. Kommentit, niin positiiviset, rakentavat ja ilkeätkin ovat auttaneet kehittämään blogia huomattavasti parempaan suuntaan ja kasvattaan myös mua ihmisenä ja miten on oppinut ottamaan myös ne ilkeämmät kommentit vastaan.

Kliseisesti mä en todellakaan olisi ilman bloggaamista sitä mitä olen, sen verran iso osa se on ollut mun elämää jo niin pitkään. Kiitos lukijat, kommentoijat, anonyymit, te jotka vierailette blogissa selailemassa sivuja ja katsomassa muutaman videon, ihan kaikki. Olette kiitoksenne ansainneet.

Maailman parhaat :)

Loppukevennyksenä reilu kolme vuotta sitten, 4.11.2012 kuvattu videon Imatralta. Mun ja Didin eka kolmosten nollavoitto. :D Kannattaa ehkä laittaa äänet pois päältä tai jotain vastaavaa... Ehkä pientä kehitystä on kuitenkin tapahtunut, kun vertaa vaikka tuohon Lappeenrannan triplanollavideoon...? ;)