16. kesäkuuta 2014

Agility SM 2014

LAUANTAI © JUKKA PÄTYNEN | KOIRAKUVAT.FI, KIITOS!
LAUANTAI © MIIRA IKONEN, KIITOS!
LAUANTAI © MIIRA IKONEN, KIITOS!
Viikonloppuna kisattiin Tampereen Hakametsässä agilityn suomenmestarit - tittelistä. Myös minä ja Didi osallistuimme noihin karkeloihin!

Perjantaina oli normaalit kolmosluokan kisat, ja kisattiin Didin kanssa vain yksi rata kahdesta, agilityrata. Tulokseksi vitonen, koska ohjaaja ohjasi yhden esteen huolimattomasti, ja Didi ei sitten hakenut sitä. Olin itse radalla yllättävän rento enkä ollut naama punaisena kiljumassa joka paikassa - ehkä se vaikutti pienen mudini irtoamiseen, mene ja tiedä. Lopussa ohjasin ehkä maailman huonoimman sylkkärin, ihme ettemme saaneet kieltoa. Radasta jäi suhteellisen hyvä maku suuhun - kunhan ohjaaja vaan ohjaa tarkemmin!

Lauantaina kisattiin joukkueiden parissa. LAUn ensimmäinen teki hylyn, joten toiseen hylättyyn suoritukseen ei ollut varaa. Ihme kyllä mua ei hirveästi jännittänyt, rata oli kuin tehty meitä varten. Tai sellainen olo mulla oli. Lähdettiin radalle ja tehtiin mun mielestä ihan perhanan hyvä rata, vaikka itse sanonkin. Muutamassa kohdassa olisi voinut saada kaarroksia pois, mutta muuten ihan kiva suoritus. Olin todella tyytyväinen koiraan, ja kontaktit oli ihan todella hienot! Valitettavasti kolmannelle joukkueen jäsenelle tuli hylly ja ankkurille 15, joten meidän joukkueen tulos oli HYL.

Sunnuntaina yksilöt. Rata vaikutti todella kivalta, mutta tiesin, että jos mudinkäkkärä päättää olla sellaisella päällä, että hähää enpäs irtoa, en tule kerkeämään minnekkään. Kieltämättä vähän jännitti. Niin vähän, että meinasin pyörtyä lähtökarsinaan. Ihan vähän vaan. No, radalle lähdettiin, ja kävi sen mitä pelkäsin. Jouduin jäämään varmistelemaan estettä numero viisi, joten olin sitten armottta myöhässä suoran jälkeisellä takaakierrolla. Ja D hyppäsi sen suoraan. Ruoskin itseäni, että miksi idiootti et vain lähtenyt. 97% varmuudella D olisi sen niiston hypännyt jos olisin vain hokenut menemenemenemene. No can do, omaa tyhmyyttä. Video on äitin iPadilla, joten en vielä sitä blogiin asti saanut, tulee kyllä!
SUNNUNTAI © JUKKA PÄTYNEN | KOIRAKUVAT.FI, KIITOS!
Medien yksilöfinaalissa käytyä taistoa voisi kutsua "veriseksi taistoksi". Laamasen Mia oli suunnitellut melkoisen haastavan radan ansaesteineen. Monet nopeat koirat hyllyttivät, mutta arvatkaas mitä ! Meidän seuratoveri Ari Partti vei medien kullan! Tätä ei meidän seuralle ole tapahtunut moneen moneen vuoteen, aika hienoo. Myös äitin kasvatin Nikin (Take One Achillea, MM - kulta, MM2, joukkue - MM kulta, lukuisia shelttimestaruuksia ja seuramestaruuksia, SM2 yms.) pojan tyttö Mocha "Ralli" vei minien mestaruuden, onnea Anni ja Ralli!

Tällä kertaa osuin yllättävän monen kameraan, joten tätä postausta siivittävät erinäisten ihmisten ottamat kuvat, kiitos niistä!
SUNNUNTAI KUVA © JUHA RINTALA, KIITOS!
SUNNUNTAI KUVA © JUHA RINTALA, KIITOS!
Ihan vaan silittelin sitä ... :D
SUNNUNTAI KUVA © JUHA RINTALA, KIITOS!

2 kommenttia:

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!