3. helmikuuta 2015

Kuukauden teema?

Olen hyvin useasti kysynyt teidän lukijoiden mielipiteitä moneen asiaan. Iha vaan puhtaasti sen takia, että tahdon blogin olevan mahdollisimman miellyttävä ennen kaikkea teille jotka meidän seikkailuja luette. Nyt olisi taas kyselyn aika, eli kaikki vaan omaa mielipidettä kertomaan!

Päähäni pulkahti tässä vähän aikaa sitten idea. Blogissa alkaisi pyöriä ns. kuukauden teema. Joka kuukausi olisi oma teemansa, ja tähän teemaan liittyen tulisi mahdollisimman usein kuukauden aikana postausta. Jokaviikkoista postausta en uskalla luvata, sillä en halua ottaa tästä mitään stressiä, mutta mahdollisimman usein kuitenkin. Teemana voisi olla esimerkiksi ihan vain agility, toko, valokuvaus, mielipidekuukausi tms. Kysymys siis kuuluu:

Haudataanko kiveen vai pistetäänkö käytäntöön?
Jos innosti, niin teemaideoita saa myös laittaa!

Kiitetään myös viellä näin julkisesti siintä, että meidät listattiin täällä ja täällä suomen suosituimpien koirablogejen joukkoon. Kiitos listaajille ja teille lukijoille!

18 kommenttia:

  1. Oi, tämä olisi todella kiva juttu! Omia ehdotuksiani olisivat mudi- ja kilpailuteema. Muditeemalla meinaan sitä, että kertoisit eri postauksissa yleisesti ottaen mudeista perusjutuista ihan erikoisuuksiin asti. Itseäni tämä kiinnostaisi siksi, että mudit kiinnostavat itseäni kovasti, mutta netistä löytyy vain rajallisesti tietoa. Olisi siis kiinnostavaa kuulla mudien kanssa elävän ja harrastavan ihmisen näkökulmasta juttua niistä. Kilpailuteemassa olisi kiva tietää kilpailutavoistasi, kuinka usein kisaat, millaisia tapoja sinulla kisoissa on, miten valmistaudut jne. Mielipidepostaukset ja pohdintajutut ovat myös mukavaa luettavaa.

    VastaaPoista
  2. Mielipidekuukausi olis kova sana! :)

    VastaaPoista
  3. Videokuukausi, kuvapostauskuukausi... Kiva idea olisi toi kuukauden teema!

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva idea! Mielipide ja kuviin liittyvät teemat kiinnostas ainakin :D sitten vois esim olla "temput" teemana jollekkin kuukaudelle, tykkään kovasti ideasta :)

    VastaaPoista
  5. Käytäntöön vain! Tuo mudi-teema ois kyllä kiva! Mudi kiinnostaa rotuna kovasti ja kyllä sellainen joskus kotiin tupsahtaa! :)

    VastaaPoista
  6. Täällä peukutetaan idean puolesta! Kaiken maailman koiramaiset teemat kiinnostaa, mutta joku kuukausi olisi tosi kiva nähdä teiltä jotain arkipostauksia tms. Tähän "arkikuuhun" voisi siis kuulua esimerkiksi MyDay-postaus, tavarapostaus, ruokintapostaus jne.

    VastaaPoista
  7. Ihan yksittäinen postausehdotus tästä suunnasta, eli millaista on olla nuori agilityharrastaja Suomessa? Miten helposti pääsee mukaan toimintaan (siis olettaen että esim. sm-tasolla kisaaminen kiinnostaa ja taitoa löytyy), arvostetaanko junnuja tarpeeksi, mikä mättää ja missäkin, entä miten löytyy koulutuksia/valmennuksia tavoitteellisille harrastajille, vai pitääkö kaikki järkätä itse tai sitte treenata yksin takapihalla? :DD Itehän en aksasta mitään tiedä, mutta ois mielenkiintosta kuulla miten homma ylipäätään toimii :--) ellet sitte oo jo tehnyt samantyyppistä postausta, mutta ei ainakaan itelle osunu silmää 8'>

    VastaaPoista
  8. Loistava idea! Me yhdymme yllämainittuihin ideoihin - etenkin mudi-kuukausi kiinnostaa! :-) Jäämme innolla seuraamaan mitä tuleman pitää!

    VastaaPoista
  9. Ehdottomasti,ja kiinnostaisi tuo nuoren agilityohjaajan "teema" kun itsekin olen sellainen! :-) Eli ehdottomastI käyttöön!!

    VastaaPoista

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!