THE MUTIAISET: Junior Agility EO 2014

Vihdoin sain ilmoille myös tämän postauksen!

Junioreiden EO - kilpailut käytiin tänä vuonna 11. - 13.7 Italiassa, helteisessä Milanossa. Kisapaikka oli kuin kuoleman luokku, sillä se sijaitsi isolla nurmikentällä, ilman ainuttakaan varjopaikkaa. Koirien kastelemiseen käytetty letku kulutettiin loppuun, ja onneksi monella oli ilmastoidut asuntovaunut/autot. Lämpötila kohosi jokaisena päivänä vähintään 35 asteeseen, eli yrimääräistä aikaa kentällä ei tosiaan vietetty. Ennen viimeistä rataa menin koirien kanssa omaa vuoroamme odotellessa radan ulkopuolella olevan A:n alle, jotta pääsisimme edes jonnekkin varjoon. Huhhuh.

Saavuimme paikalle keskiviikkona. Joukkueenjohtamme oli jo paikalla perheineen. Pystytimme leirin ja juttelimme keskenämme, yrittettiin rentoutua pitkän matkan jäljiltä. Myöhemmin illalla myös Kuulan perhe saapui paikalle. Muuta tähän päivään ei sisältynyt.

Torstaina lähdimme koko joukkueen voimin Milanon keskustaan. Kiertelimme kauppoja, tsekattiin Duomon katedraali ja syötiin hyvää ruokaa. Muuten tämäkin päivä meni lusmuillessa ja voimia keräillessä.

Perjantaina meillä oli aamusta ell. tarkastus ja 4min treenit. Avajaiset oli illalla, jotka sujuivat oikein hyvin ja sutjakasti. Ilta sujui sitten huomista jännittäessä.

Lauantaina alkoi tapahtua! Silloin nimittäin kisattiin yksilökisat. Ensimmäisenä lähdin radalle Skitson kanssa. Meille tuli vitonen, kun en ihan malttanut ohjata yhtä estettä kunnolla, eli kielto. Alla näette Skitson koko viikonlopun videot. Mä en ymmärrä miksi mun pitää änkeä tota kättä kepeille, ihan oikeasti? Se kun tekee ne erinomaisesti ilman sitä pirun kättäkin. Skitso oli ensimmäisen radan jälkeen 12.

Didille tuli puolestaan radalta kymppi. Vähän tyhmä keppivirhe, ja Didin kisauran toinen rima, sekin ihan sen takia, kun olin koiran edessä. Saatte vain Didin joukkuekisan radat, koska mä ihan oikeasti häpesin ensimmäisen päivän ohjaustani. Niin löysää, ettei mitään rajaa. Ehkä lämpö vaati veronsa, mutta silti.

Toiselle radalle siis mars! Käännetyssä järjestyksessä, eli Tirppa ensin. HYL tuli meille, koska ohjaaja ohjasin yhden esteen värin päin. Ärhss! Skitson kanssa lähdin radalle pieni kutkutus vatsanpohjassa. Taas oli nolla niin lähellä, että ihan harmittaa! Meille tuli siis lentokeinu. Skitso oli kuitenkin yhteystuloksissa 10.! Niin valtavan ylpeä Ketusta, se teki kaiken mihin pysty ja vähän enemmänkin ♥ Eikä Tirppa muuten räyhännyt kertaakaan lähdössä!

Meillä oli illalla sitten kaikille maille tarkoitetu grilli-ilta, jota en muuten tule varmasti koskaan unohtamaan ..... :D

Sunnuntai oli joukkuekisapäivä! Aamusta kisattiin agilityrata. Didille tuli harmillinen vitonen puomin alastulosta. Didin juoksu A oli myös ihan hirveä, vieläkin tekee pahaa katsoa ..... "Yhden pysähdyksen taktiikka" vai miten se meni? Skitso lähti radalle ihan aivot narikassa eikä kuunnellut sitten yhtään, tulokseksi HYL. Meidän joukkueen tulos oli Kimin kanssa 5.

Juuri ennen finaaliradalle lähtöa saatiin kuulla, että oltiin viidensiä sillä hetkellä, meillä olisi siis hyvät mahdollisuute mitalliin. Siinä vaiheessa meinasi mennä kakkoset pöksyyn ja mun kynnet ei tule toipumaan siintä järkytyksestä ikinä. Tiesin jo etukäteen, että tuo putki tulee olemaan mun koirille eeeeerittäin vaikea. Didi sinne sitten pinkoi, koska mä en ohjannut sitä yhtään, ärsyttävää. HYL siis meille. Mutta Skitso! Skitso meni ja teki nollan! Tuon toiseksi viimeisen putkeen jälkeen tapahtui jotain ihan ihmeellistä, en vieläkään oikein tiedä mitä. Veikkauksena on, että S jotenkin kolautti päänsä siihen, ja sen takia oli vähän aikaa ihan ulkona. Radan jälkeen S oli kuitenkin ihan normaali. Meidän joukkuetulos oli 0 hypäriltä!

Mutta se odotus! Se odotus, että saadanko me mitalli, oli aivan tuskaaaaaa! Belgia oli jo ihan varma voittaja sillä, ne teki molemmilta radoilta nopeat nollatulokset. Tsekki ja Unkari, jotka olivat meitä ennen, tekivät myös nollat, mutta ne olivat melkoisen hitaita. Loppujen lopuksi mun oli pakko mennä asuntovaunuun, sillä en enää kyennyt olemaan kisapaikalla.

Pitkän ja tuskaisen odottelun jälkeen kisapaikalta tuli puhelu, että me oltiin kuin oltiinkin Kimin kanssa KOLMANSIA! Olen edelleen ihan sekaisin tätä, sillä joukkueita oli niinkin hurja määrä kuin 46.

Kiitos Sini, Kim ja Helena aivan huipusta seurasta, nauraa sai vatsalihakset kipeäksi! ♥ Kiitos myös tukijoukot kannustuksesta!