15. syyskuuta 2013

Kolean syysillan lenkkeilyä & luppakorvaisia agility - ystäviä

Liikaa kerrottavaa. Tai oikeastaan liian vähän. Tai no äh, on mulla kerrottavaa. Tiedä sitten miten paljon.

Suskun ja papillon Mintun kanssa käytiin taas pitkästä aikaa lenkillä Mahalaisella. Skitso on Suskun kanssa ihan parhaita kavereita, ja kettu Reponen oli ihan onnessaan Suskun tapaamisesta. Tässä taas hyvä esimerkki siintä, miten koulu syö aikaa. Asutaan ihan naapuritaloissa, ja silti ollaan nähty viimeeksi elokuun alussa. Oli ihanaa jutella kunnolla ja viettää pitkästä aikaa aikaa yhdessä. Rakkaita terveisiä teille kaikille kuvien katselioille lähettää tarkennusvammainen putkeni.

Ps. Susku tiiän että luet tätä, ja sun croksit on tyhmät koska ne on niin punaset :(






















Eilen kävin Laun hallilla seuramestiksissä mulle ihan vieraalla Oodi - cockerilla. En tosiaan ollut edes kyseista koiraa ollut ohjannut koskaan aikaisemmin, joten sinäänsä mua vähän hermostutti. Oodi vaikutti todella kivalta ja energiseltä, joten hyvillä mielin lähdin radalle. Hyvin se sujuikin, kepeillä Oodi ei ihan malttanut pujotella, ja puomin alla olevan putken sijaan lähti mun perään ja hypähti puomille. Pitäisi kuulema ohjata Oodia nyt useamminkin, haha.

Skitsoakaan ei ole tässä rytäkässä unohdettu, me ollaan harjoiteltu nyt kolmatta päivää kujakeppejä. Ne sujuu jo tosi hyvin, mennään jo nyt aikas kapealla kujalla, leveyttäkin kyllä vielä tässä vaiheessa löytyy. Kettu on fiksu, pakko se on myöntää.


c. Anne Lind

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!