16. joulukuuta 2016

Messari 2016 + yksiviikkoiset taikaoravat

Kaikki vesileimalliset kuvat (c) Sanni R. Tirppadii ♥

Noniin!

Messariahan ei tienekään tänäkään vuonna voinut jättää väliin mistään hinnasta, ja vaikka ekaan kertaan viiteen vuoteen meiltä ei ollut yhtään koiraa misseilemässä (muutamia Take One-koiria kuitenkin, hienolla menestyksellä), lupauduin Didin kanssa molempina päivänä aksanäytökseen vähän liitelemään. Kyseessä oli knockout-tyylinen kisa täysin suoralla radalla, joten uskalsin Didin tuolle pääkallomatolle päästää.

Perjantaina kävin pyörähtämässä tunnin verran kotona koulun jälkeen pentuja lellimässä ja suorittamassa varmaan maailman nopeimman pakkauksen, jonka jälkeen suunnattiin Tirpan kanssa junalla puksutellen Pasilaan. Odoteltiin hetki Siiriä ja Vimppua, jonka jälkeen aloitettiin pyhiinvaellus järkyttävän kylmässä säässä Messariin. Perjantaina meillä oli treenit aksanäytsporukan kanssa, käytiin läpi mitä huomenna tapahtuisi ja juostiin Didin kanssa rata kaksi kertaa läpi, Tirpalla ei ollut mitään ongelmaa, repi hihnaa ihan onnessaan ja oli fiiliksissä tälläisestä suorasta luukutuksesta.

Treenit kesti about tunnin, jonka jälkeen aloitin toisen vielä astetta kinkkisemmän vaelluksen toiselle puolelle PK-seutua. Mutta hei, hengissä selvisin perille vakkaripaikkaan Hannan luokse, jossa myös Pihla oleili meidän riesana koko viikonlopun! Didi oli paikassa jo ihan kotonaan eikä Wiksu tai Creisikään jaksanut kiinnittää paljoa huomiota hänen korkeuteensa, sillä, että asuttiin kyseisessä paikassa kokonainen viikko kesällä saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa...
Lauantaina pompattiin reippaasti seitsemältä ylös, ja siinä missä Hanna jäi vielä laiskottelemaan, me lähdettiin Pihlan kanssa kohti Messaria, aksanäytös oli nimittäin heti siinä aamulla. Vaikka lähdettiinkin välillä väärään suuntaan, perille päästiin ihan jopa ajoissakin, ja päästiin hengissä sisälle. Siirin ja Vimpun lisäksi meidän joukkueessa oli ihan huippuihana ja fiksu auspai. Heti kun asteltiin areenalle, Didi aloitti ihan repimisen, eikä lopettanut kui aina vaan suoritusten välissä. Meikäläinen mokasi ekan putkeenlähetyksen, mutta muuten meidän joukkue teki nopeaa ja virheetöntä työtä, joka toi meille koko knockoutin voiton! Kiitos parhaille joukkuekavereille!

Loppupäivä Messarissa koostui shoppailusta, näytöksistä ja ihmisten moikkailusta. Didi joutui hengailemaan mun kanssa ihan todella pitkaan, välillä neiti pääsi onneksi koiraparkkiin häkkiin huilaamaan kaikesta hälinästä, mutta hänellä oli ihan mahtava päivä kun neiti sai erinlaisilta ständeiltä jopa maistiaisia! Ton koiran kanssa on kyllä niin mahtavaa matkustaa ja mennä, kun se on niin fiksu ja omistaa jopa aivot, ihan huippu, homma toimi niin helposti. Illalla oli sitten ne perinteiset pizzakekkerit. :P
Mitää punttei tartte ku on tämmöne koira!
Sunnuntaina lähdettiin Messarin puolelle ihan todella paljon myöhemmin, kun näytökset alkoi vasta iltapäivällä. Tällä kertaa ei knockoutista voittoa kotiin, mutta Dirpi teki virheetöntä työtä. Viimehetken shoppailut (lähinnä tuliaisia pupseille) ja hesereissu, jonka jälkeen meikä lähti jo puoli kolmen junalla takaisin Lappeenrantaan pentujen luokse. Messari on joka vuosi vaan niiiiiin huippu ja unohtumaton reissu, kiitos kaikille osallisille!

Hauskaa oli, tänks Hanna filmaamisesta!
Sitten mä haluaisin vaan kysyä, että kuka piru antoi noille pupseille luvan kasvaa niin nopeasti?! Ne yrittää jo kävellä niin kovasti, haukkuvat ja ovat sellaisia asennepentuja ettei mitään rajaa. Ehkä maailman söpöimmät olennot. Mammalla ja kaikilla pennuilla sujuu elämä hyvin, ja eilen tuli yksi viikko täyteen, jonka kunniaksi kasvukuvat.
Luna
Isak
Lily 
Hermi


Draco
Ja arvatkaas kuka täytti myös eilen neljä vuotta! Onnea maailman paras Skitso, sä olet niin tärkeä ja olet opettanut niin paljon ♥

3 kommenttia:

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!