30. kesäkuuta 2017

When I find myself in the middle

Lohjan kisoissa juoksin molempien tyttöjen kanssa kaksi rataa. Skitso juoksi ekana yhden aksaradan, ja tästä radasta jäikin ihan pirun hyvä fiilis. Keinulla hätäilin, joten otettiin siitä sitten kielto, mutta muuten puhdas rata enkä mä ollut ihan hirveästi myöhässä kun yhdessä kohtaa, wohoo. Didin eka rata oli myöskin aksarata. Mudi lähti sellasella powerilla liikkelle, että oksat pois, ja ei sitten malttanut ihan tulla A:ta rauhassa, joten uusittiin se. Hyppyradan juoksin molempien kanssa, Skitson kanssa ensin. Mokasin vasta vikan päällejuoksun, kun jouduin kiihdyttämään siihen vähän liikaa enkä sitten saanut rytmitettyä tarpeeksi että Skipa olisi tajunnut tulla suoraan yli. Tämäkin hypäri tuntui kyllä tosi hyvältä. Didi veti tasaisen varmasti niinkuin aina ja nollana maaliin, sijoitus taisi olla viides, mummokoira <3 Vähän oli nykivää kun mulla oli rytmitykset ja ajoitukset vähän hukassa.
  
Pe 26.5 ja la 27.5 meillä oli Jaakon ja Janitan yksärit, perjantaina Jaakon ja lauantaina Janitan. Jaakon rata koostui pitkistä ja lyhyistä esteväleistä, ansaesteistä ja keppiosaamisesta. Lähdin ensin Skipan kanssa juoksemaan rataa. Skitson kanssa yllättäen menikin vähän keppitreeniksi nämä treenit. Sille on vähän vaikeaa vieraissa paikoissa, jos mä jään kepeillä ihan taakse ja pysäytän vain liikkeen, joten sitä sitten treenailtiin ja palkkailtiin. Didin kanssa piti sitten treenata vähän hallintaa, mudimummo oli nääs aikas vallattomalla tuulella eikä oikein meinannut tulla ohjauksiin vaan haki vähän ylimääräisiä esteitä :D

Lauantaina sitten Janitan treenit! Skitson kanssa hinkattiin pitkään jo pelkästään tota alkua kepeille, mä tein aina jotain ja onnistuin mokaamaan kepeillemenon, mutta saatiin sekin toimimaan. Seuraava hieman ongelmallisempi kohta oli sitten puomilta ekalle A:lle, mutta kun saatiin siihen sopivat ohjauskuviot niin ei mitään ongelmaa! Neiti Didi toimi lauantaina tosi hyvin, enkä ainakaan muista, että mikään kohta olisi ollut kauhean ongelmallinen.
 
Tässä välissä kävin heittämässä heipat koululle, syksyllä sitten suuntana lukio ja Etelä-Karjalan urheiluakatemia!

Viimevuoden tapaan me lähdettiin ekaksi kesälomaviikoksi ja kesäkuun tokaksi viikoksi Helsinkiin Hannan ja mitteleiden luokse sunnuntaina 4.6. Viimevuonna mukana oli Didi, joten tänävuonna pääsi sitten Skitso valloittamaan PK-seutua! En mä tiedä mitä hulluutta ton tavaramäärän kanssa julkisilla matkustaminen vaatiin, mutta hei, jotenkin me selvittiin jopa ihan Vantaalle asti ehjin nahoin, enkä edes unohtanut yhtään kassia matkan varrella, joka oli aikamoinen saavutus mulle joka unohtaisi oman päänsä jos se ei sattuisi olemaan aika tukevasti kropassa kiinni.

Sunnuntai oli tosiaan puhtaasi matkustuspäivä, mutta maanantaille meillä olikin jo ohjelmaa, sillä Hannalla oli Järvenpäässä kisat jonne olin lupautunut ketyksi, mutta kävikin niin hassusti, että Skipa pääsi kanssa juoksemaan kaksi rataa vesisateessa. Hyvää treeniä SM-kisoja varten, joten olin tyytyväinen, että päästiin ottamaan vähän tuntumaa. Eka rata oli hyppyrata, tosi vauhdikas sellainen. Rata sujui aikalailla suunnitelmien mukaisesti, mitä nyt meinasin vähän lentää nurin, ja nollana tultiin maaliin! Skitso päätyikin vielä voittamaan radan tiukan kilpailun joukosta, huippukettu kertakaikkiaan.

Toinen aksarata lähti käyntiin sillä, että heti kun otin ensimmäisen juoksuaskeleen tajusin unohtaneeni hupun päähän, joten näkökenttä oli radalla vähän rajallinen. No, ei se mitään, keinulle asti päästiin puhtaasti, mutta sen sitten otin uusiksi kun ei ollut ihan kriteerien mukainen, josta HYL. Kaikenkaikkiaan tosi hyvät kisat fiiliksen kannalta, vaikka oltiinkin äärimmäisen märkiä ja kisat vaan venyi ja venyi. Mitä pienistä ja niin edelleen.
 
Tiistaina me lähdettiin Skitson kanssa kohti Hyvinkäätä moikkaamaan Nettaa ja belgejä, ainakin vanhemmille blogin lukijoille Riesan ja Raikun pitäisi olla jo hyvin tuttuja. :D Netta kyyditti meidät Hyvinkään juna-asemalta Raikun ja Skipan kanssa metsään ja koiria uittamaan ja lenkittämään, ja Skitso taas vaihteeksi vain ui ja ui ja ui ja ui. Lenkin jälkeen lähdettiin moikkaaman vielä Netan äidin luokse Riesaa, ja otettiin Skitsosta ja Riesasta päivitetty kuva, pikkasen on meidän harmaaparrat kasvaneet tässä neljän vuoden aikana ... :D

Kotimatkalla onnistuin vielä ajamaan bussilla aika reilusti oikean pysäkin ohi, joten tuli vielä puolen tunnin ylimääräinen kävely siihen järkyttävässä helteessä, mutta ei kerrota Hannalle. Oli sitten loppuillasta hitusen kuollut olo.
Hiukan kasvaneet? Vai ei?

Keeeeskiviikkona lähdettiin jo aamusta Oonan ja Ren ja Ora-mudien kanssa hellettä karkuun Sipoonkorpeen. Kaksi tuntia me metsässä viihdyttiin vaikka kuuma todellakin tuli, koirat onneksi pääsi viilentämään itseään mutaan ja veteen ja mäkin pääsin vielä myöhemmin jääkylmään Vantaanjokeen uimaan joten ei siinä mitään. Illalla lähdettiin vielä Hannan kanssa Espooseen moikkaamaan Siiriä ja Vimppua, Siiri kun oli koko alkukesän töissä, niin ei keretty nähdä kuin yhtenä päivänä. Haettiin pizzat ja herkut ja pidettiin kunnon picnic, oli ihan tosi mukava ilta.
Torstai oli omistettu shoppailulle, ja Skipa sai tauon kaikesta hämmingistä ympärillään ja ihan vaan lepäillä, ja me suunnattiin Hannan kanssa Helsingin keskustaan. Perjantaina lähdettiin aamusta käymään Skitson kanssa keskustassa moikkaamassa nopeasti Skipan Ikke-poikaa! Kauaa ei keretty nähdä, mutta pyörittiin vähän keskustassa ja oli kyllä ihana nähdä miten reipas ja hieno mies Ikke oli, ihan mahtava jätkä. Kun tulin takaisin lähdettiin melkein heti tunniksi Rush-trampoliinipuistoon, joka tuli testattua jo syyslomalla, tosi kiva paikka kyllä, tykkään edelleen.

Lauantaina sitten pelkkää pakkaamista ja siivoamista ja illasta kotiinlähtö. Oon kyllä edelleen sitä mieltä, että tämmöset viikot on paras tapa alottaa kesäloma. :P
Lähdössä reissuun ja Ikkeä moikkaamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!