18. syyskuuta 2016

Santtu Stenbergin valmennus 11.9

Vaatevaras pienestä lähtien...
10.9 juoksin Didin ja Skitson kanssa yhdet radat HeiluHäntien kisoissa. Rata oli tosi kiva, mutta sen verran haastava, että Skitson kanssa olin ihan tyytyväinen vaan siihen, että selvittiin rata läpi suht kunniakkaasti. Hyllytettiin heti kolmannella esteellä väärään putkenpäähän. Mutta Dimpu! Dimpu vetäisi neljännen peräkkäisen nollavoittonsa! Kultatyttö ♡

11.9 meillä oli sitten Hurtta-areenalla Santtu Stenbergin koulutus mudiporukalle. Me oltiin heti aamun ekassa ryhmässä, joka osoittautui aivan loistavaksi valinnaksi, päivästä tuli nimittäin aika tooooodella kuuma. Rata oli ihan peruspitkä 20 esteen rata, jossa alku oli todella kivaa ja liikkuvaa, ja lopussa sitten vähän enemmän kääntämistä ja haastavuutta. Tykkäsin profiilista todella paljon!

Aloitettiin homma Dimpun kanssa. Alku sujui puomille asti melkein joka kerta oikein erinomaisesti, mutta ekalla kerralla oma rytmi häiristi Didiä eikä se mennyt puomin alla olevaan putkeen. Rauhoituin itse, ja kun otin itse kohdan rauhassa ja lähetin rennosti se sujuikin sitten oikein hyvin. Ekalla kerralla myöskin käänsin liian voimakkaasti pituuden jälkeen ja Didi tuli seuraavan hypyn ohi, toisella kerralla saatiin tämäkin onnistumaan kun itse vaan liikuin enkä keskittynyt liikaa kääntämiseen. Tuo pätkä 16-18 otin ensin esteen 16 ulkokautta päällejuoksulla, mutta todettiin, että siitä tulee niin pitkä tie, että niisto, japanilainen ja valssi toimi kaikkein parhainten, vaikka välillä teinkin esim. kaksi valssia ajatuksissani tuohon. :D

Skitson kanssa ei sitten ollut enää mitään suuria ongelmia, kun oltiin nuo tietyt mun ohjaukseen liittyvät kohdat käytiin Didin kanssa läpi. Skitson kanssa ohjasin vitosesteen ihan liian hätäisesti, ja välillä tuli joko rima alas tai Skipa jätti sen hyppäämättä, mutta kun löysin siihen samanlaisen rauhan kun Didin kanssa, ei ollut mitään ongelmaa. Skitso tuli ohjauksiin superhyvin, ja olin tosi tyytyväinen siihen miten tyyppi teki hommia. :) Didi tuli myös niistoihin superhyvin, eikä kertaakaan kieltänyt niitä vaikka lähdin aikaisin liikkelle, olin tähän supertyytyväinen! Sain paljon kehuja omasta liikkumisesta, samanlaisen rentouden kun vaan löytäis Skitsonkin kanssa kisoihin ... Santtu on kouluttaja jonka valmennuksissa en aikaisemmin ole aikaisemmin ollut, tykkäsin kyllä paljon ja menisin uudestaan!

Oli todella lämmin, hauska ja maukas päivä, kiitos kaikille asianosaisille ^__^ Lämppälenkiksi lähdettiin puoleksi tunniksi nappaamaan pokemoneja koirien kanssa. :D

Mainittakoon myös, että perjantaina murit pääsi osteopaatti Jerry Ketolan käsittelyyn, kaikilla oli kaikki hyvin, onni!

2 kommenttia:

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!