13. elokuuta 2013

And we danced all night to the best song ever

Haudi hou, päätin siirtää nuo matkapäiväkirjat kokonaan omalle sivulleen, jotta pääsisin tänne bloginkin puolelle päivittelemään. Ne siis tosiaan löytyvät tuolta vasemmalta, siintä vaan klikkailemaan jos kiinnostaa. Toivottavasti mahdollisimman moni on seurannut meitä tuolla facessa, sinne olen nimittäin päivitellyt aaaaika paljon kaikenlaista. 

Sunnuntaina käytiin moikkaamassa Skitson kanssa serkkujen uutta kaukasialaista, Nestori on nimeltään ja aevan ihana ja reipas kakra on! Perheellä on myös ennestään sekarotuinen Nero,








Käytiin myös eilen seuraamassa Lindan kanssa seuraamassa rauniokoiratreenejä. Innostuttiin ihan asiasta (Linda varsinkin hehe), joten vähän alustavasti suunniteltiin, että mentäisiin Marlin, Dn & Skitson kanssa kokeilemaan. Saa oli kuvaamisen kannalta iiiihan järkyttävä, suora aurinko ei ole yhtään kiva asia. Menin myös ilmoittamaan Dn möllitokoon, tosin ihan mölliluokkaan, huoh. Mitähän siintäkin tulee. Toi kun kuitenkin on vielä vähän 'mä oon niin nevahööd susta ja sun käskyistät' juoksujen jäljiltä. Jee. 












2 kommenttia:

Kiitämme kommentistasi! High five! Ylävitonen! Skitsolta pusu naamalle!