Toivekuvapostauksen vuoro!

Kaikki taitaa tuntea idean, selitän kuitenkin lyhyesti: kirjotat tähän postaukseen kommenttin, mistä haluaisit kuvan, esim. hammasharja, rakkaus, hetki tms. Kirjoitan erillisen postauksen, mihin julkaisen nämä pyydetyt kuvat, kahdessa osassa jos toiveita tulee paljon. Aikaa toivoa on 24.2 asti, siintä vaan toiveita heittämään!

Hyi, pentuja!

Tuulilta ja Indyltä saatiin pentuhaaste, mikäs sen mielenkiintoisempaa kuin vanhojen muisteleminen, joten let's do it! Aloitetaan vahimmasta ja mennään nuorimpaan. En nyt haasta ketään, koska tuntuu, että kaikki tämän ovat jo tehneet.

Ideana on laittaa kuvia koiran vauva-ajasta ja mahdollisesti kertoa millainen tapaus koiruus oli ikänsä suloisimmassa vaiheessa. Voit myös kertoa hassuja/hölmöjä tapoja mitä koira omisti pentuna, mistä se kasvoi yli ja mitkä tavat sillä ovat edelleen. Sitten haastetaan 3 muuta koiramaista blogia, joiden blogissa käydään henkilökohtaisesti ilmoittamassa haasteesta.

Viime keväältä.

Didin ja minun yhteinen taival alkoi marraskuussa 2010, kun oma pikku kikkarakarvainen muudeliina saapui kotiin. Jos laskemme ensimmäiset katselukerrat mukaan, alkoi se lokakuussa. Pentueeseen syntyi kaksi narttua (ja uros), mutta olimme jo etukäteen päättäneet, että talouteemme tulee narttu. Didin luonne miellytti enemmän, ja näin tämä ihastuttava muudelineito liittyi seuraamme marraskuussa. Didi oli alusta asti mitä helpoin pentu. Se ei ikinä (enkä nyt liioittele!) tuhonnut mitään ja oppi nopeasti. Sitä kiinnosti tekeminen ja oli aina innokas. Vasta vähän vanhempana alkoi pelleily mua kohtaan. Kova puremaan se kyllä oli, erityisesti pohkeet oli aina verillä tämän leidin kanssa. Ja puremisen kanssa tuskailtiin pitkään - edelleen se kiihtyessään napsii käsiä, josta seuraa aina komennus - jota se kyllä uskoo. Agilityä tehtiin heti pienestä pitäen pennulle sopivin tehtävin, ja ensimmäiset kisat tuo starttasi heti kisaikään päästyään. Hihna oli Didille pienenä kovin vaikea juttu, mutta siihenkin totuttiin pikkuhiljaa. Didi rakasti aina ahtautua meidän sohvan taakse nukkumaan selälleen, joka aiheuttikin sille pienenä useasti puutumisontumisia. Pennusta lähtien tuo on aina nukkunut selällään, ja se ei koskaan muuten nukukkaan. Pennusta asti Didi on myös omistanut hieman löysät ylähuulet, jotka jää leikkiessä helposti tämän näköisiksi. Tuolle ilmeelle nauran aina, aina. Kieltämättä ihan hömelön näköinen! Dn lempilelu oli uskoakseni ylhäällä kuvassa näkyvä marsu, jonka kanssa se teki aina kaiken. Kunnes se sitten rikkoi sen. :D Didin elinvuodet meni melko koneellisesti, kesällä löhöiltiin, uitiin ja kisattiin, talvella lenkkeiltiin paljon jäillä ja pidettiin kisataukoa. Ensimmäiset näyttelyt D korkkasi Jyväskylässä, ja siintä kuoriutuikin näyttelytähti.

Didi oli siis mahdottoman helppo pentu, joka koetteli hermoja vain hyvin harvoin. Jos heittäytyisin oikein kliseiseksi, sanoisin, että se on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut.

Viime keväältä.

____________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

 Minun ja Skitson yhteinen taival alkoi ensimmäiset katselukerrat mukaanlukien 21.12.2012, jolloin nähtiin Armin 

lapsoset ensimmäistä kertaa. Skitso oli sellainen kakara, jonka ei koskaan pitänyt tulla, mutta niin se vain 4.2.2013 asteli taloomme Dn mudiseuraksi, Didillä oli ikää tuolloin 2v (syksyllä täytti 3). Siinä missä D oli maailman helpoin pentu, niin Skitso oli ....... termittii? Sekopää? Murkku? Toisin sanoen tuo tuhosi siis kaiken mikä sen eteen sattui. Ja tuo on oikeasti syönyt ihan kaikkea pentuikänsä aikana. Ja on tuon puolesta pelättykkin niin hirveästi. Skitso oli pentuna kyllä oikea vintiö, se rakasti leluilla leikkimistä, tuhoamista ja Didi - raukan kiusaamista. Kyllö noista loppujen lopuksi tuli niin korvaamattomat ystävykset, että. Skitsokin nukkuu selällään, alan jo uskoa, että tuo on joku mudien luontainen tapa. Vaikka Skitso olikin oikea pieni paholainen, se on osannut pienestä pitäen esittää täysin viatonta ja maailman suloisinta. Skitso treenasi pienenä lähinnä temppuja ja hieman agilityä. Matkustelu tuli myös lapselle ihan heti tutuksi. Skitson paras kaveri oli ehdottomasti kaverini perhoslapsi Minttu, joka on hieman Skitsoa vanhempi. Skitsolla ei ollut pienenä oikeastaan mitään mieleenpainuvia tapoja. Skitso työnsi aina kuonollaan kupin mahdollisimman kauas Didistä, ettei se pääsisi vahingossakaan varastamaan Skitsolapsen ruokia. Skitson nimi vaihtui pienenä monet kerrat, se oli Kidi, Kitsu ja vaikka mitä muuta, kunnes siintä tuli sitten Skitso, joka sopii tuolle loistavasti. Skitso oli hyvin nöyrä lapsi, ihan erinlainen kuin D. Se tekee aina hirveän keskittyneesti, mutta sekoaa täysin kun saa palkan. Pienestä asti se on osannut Didin tavoin rauhoittua iha missä vain. Skitso on treenannut nyt agilityä ahkerasti, ja ensimmäiset mätsärit se kävi huhtikuussa ja ekat näyttelyt joulukuussa. Skitsosta kuorituikin lopulta ihan hyväkäytöksinen koirakansalainen, vaikka hiuksia on revitty.

Mitä parhainta ystävänpäivää!

 Tämä kuva on otettu viime maaliskuun alussa, Kuusamosta, tarkemmin Rukalta. Mökin takana olevalta jäältä. Tämä jää varmaan ikuiseski suosikkikuvakseni, sen tunnelman ja hetken takia. Skitson ja Didin sai viellä tuolloin harvoin pysymään vierekkäin paikoillaan, tämä on ensimmäinen yhteiskuva minkä noista kahdesta sain. Tämä kuva saa aina mulle hymyn huulille, ikuiset parhaat ystävät ♥

Mut keksin miten selvitään siintä

Toissaviikonloppuna oltiin siis tosiaan taas kovin tutussa Kaarinssa, tänä vuonna ollaan mukana kertausnextarissa ja kouluttajina vanhat tutut Janita, Jaakko, Tuulia ja Elina. Viikonloppujen jälkeen on aina masentunut olo, koska ei tuolta halua ikinä lähteä pois. Porukka on niin mahtavaa ja kouluttajat osaavia, kiitos että saamme olla mukana vielä tämän kauden ♥

Perjantaina suunnattiin nokka kohti Helsinkiä jossa Vakkurin Iidan oli tarkoitus oitää Skitsolle oppitunti agilityn puolella, mutta sää oli Helsingissä melko huono ja stadilaiset tuttuun tapaan ajoivat miljoona kolaria = kolmonen täysin tukossa. Iida ei siis valitettavasti päässyt paikalle, mutta ajettiin kuitenkin Ojankoon, otettiin pienet aksatreenit ja moikattiin Didin Kiri - lapsosta ja voi kun se oli kasvanut ! Tyttö oli jo hurja jalkaeläin. Harmi että oli jo niin piemeää, ettei kuvista tullut mitään.

Helsingistä suunnattiin pienten shoppailuiden jälkeen Kaarinaan tutulle paikalle hallin pihaan. Didi mökötti mulle koko illan kun menin vielä halliin tekemään kontakteja ketun kanssa eikä muudeliina saanut tehdä mitään. :(

Pakko myöntää, etten jaksa alkaa nyt selittämään hirveää määrää sitä miten koira oli mahtava mutta valui hieman tuossa, kaiken näkee videolla. Koira oli erinomainen, ohjaaja vain voisi opetella jotain.

Sitten muihin kuulumisiin. Lyhyesti. Skitson kanssa otettiin nyt kepit ja kontaktit ihan tehotehotreenaukseen. Ollaan kärsitty huonoista ilmoista ja kamera viiltelee itseään hyllyllä. Raivo viettää sylikoiran elämää höpöhöpötemppuja opetellen. Didin kanssa suunnataan ensi viikonloppuna kisaamaan. Koulu vie kaiken ajan. Raivo sai bortsukaverin Tiian lapsesta. Tällä hetkellä katson koulukirjoja murhaavasti.

Ystävämme tämä.

Sellaiset päälle 4kk.

Kirpsakka ja karpsakka

Älkää hätäilkö, kyllä kisaviikonlopusta tulee ainakin kunnon postaus! Pyydän anteeksi tynkiä ja tylsiä postauksia.

Sosiaalista kanssakäymistä riittämiin

Darzansmile!

Moikkamoi, tällä kertaa oikeasti pitkästä aikaa! Tässä on nyt ollut kaikenlaista häslinkiä ja äksöniä, etten ole konetta uskaltanut edes vilkaista. Pyydän siis anteeksi ja kertoilen nyt viikonlopusta jolloin Sonja, Netta ja Erika oli meillä, 24. - 26.1!

Perjantaina dösäilin kaupunkiin joskus parisen tuntia tyttöjen junaa aikaisemmin ja kiertelin vähän minikauppakeskuksessa - ja söin. Soiteltiin muutama puhelu Netan kanssa ja pian suuntasinkin lyhyet jalkani kohti asemaa. Ingoorasin tytöt ihan kokonaan asemalla vaikka kuinka yritin bongata, lopulta tytöt sitten löysi mut sieltä pällistelemästä. :D Bussi meille lähti laiturilta P5, ja yritin etukäteen jo löytää kyseistä laituria. Kaikki muut kyllä löysin - mutta en sitä. Johdatin tytöt ensin aseman toiseen päähän pirun painavien kassien kanssa joista tarjouduin osaa kantamaan ja lopulta kiroillen päästiin oikealle laiturille, joka oli teitenkin siellä aseman toisessa päässä. Kaikki pahimmat pelkoni kävivät toteen ja laiturille kaarsi minibussi. Joka oli muuten jo melkein täynnä. Kuski otti meidät onneksi oikein hyväksyvästi vastaan ja päästiin ihan meille asti. Siinä välissä tuskailin kun ei meinannut edes omaa pysäkkiä nähdä, koska pimeäääää. Ja ei - meillä ei ole häävejä katuvaloja. Näin sujui bussimatka neljän ihmisen, viiden koiran ja miljoonan (painavan!) kassin kanssa.

Illalla juoksutettiin koiria pihalla, leviteltiin petejä ja juteltiin paaaljon. Ja iloitsin siintä, että oltiin päästy hengissä meille!

Vähän nääkin kaverukset kasvaneet!
 Reisa mennyt jo aika reippaasti ohi .... :D

Lauantaina mentiin melko aamusta (n. 11:30) lenkille perämettiin ja pelloille. Mia tulia Laimin kanssa myös seuraamme. Kuvamateriaalia kertyi luonnollisesti aika runsaasti, sillä meillä kaikilla oli mukana kamerat. Muokkailin ihan tätä postausta varten pari kuvaa, muita en ole kerennyt muokata. Mulla oli jo kuvatessa asetukset päin arsetta, joten älkää säikähtäkö järkyttäviä värejä ja puhkipalaneisuutta. Laadusta en edes mainitse. Omista koirista ei juuri tullut kuvia, mutta niitä kerkeää kuvata muulloinkin. Netta toi mulle muuten mukanaan fisun, jolla napsin ihan hirveösti kuvia koko viikonlopun! Niitä en kuitenkaan kehtaa täällä julkaista. KÖH. Parin tunnin lenkin jälkeen norkoiltiin vieltä hetki pihalla ja pidettiin pieni laiskotteluhetki sisällä. Ennen pimeän tuloa mentiin vielä pihalle hieman treenaamaan, kuvasin Nettaa ja Sonjaa koirineen ja otin Didin kanssa vähän keppejä, jotka sujui ihan kohtuuhyvin. Neiti ei oikein malttanut keskittyä eikä lähtenyt kepeille yhtä hyvin kuin yleensä, muuten olin ihan tyytyväinen. Ilta sujui jutellessa, Putousta katsoessa ja kyytiongelmaa hallille pohtiessa, päädyttiin nimittäin varaamaan halli kahdeksi tunniksi käyttömme. Ja mihin lopulta päädytiin? "Mennään taksilla!". Kuka menee koiraurheiluhallille seitsemän koiran kanssa? Taksilla? *Nostää kätensä ylös*. Hullu harrastus, hullut harrastajat, lainaus Netalta.

Codesmile!

Koodi oli mun virallinen sylikoira
koko viikonlopun, ihana kaveri ♥
c Erika

Sunnuntaina nukuttiin pitkään. Tai Netta ja Sonja nukkui, me herättiin Erikan kanssa aikaisemmin ja jutusteltiin jotain täysin merkityksetöntä. Kun kaikki oli saanut itsensä jotenkin elävien kirjoihin, raahauduttiin pellon kautta hiekkakuopalle. Pidettiin siellä koiria irti, kuvattiin ja jäädytettiin naamamme. Kun sieltä päästiin siivoiltiin hieman ja kerättiin tavarat, sitten sunnattiinkin sillä ihanalla minibussitaksilla LAU:n hallille. Emma tuli Nitan kanssa myös meidän seuraksi reenaamaan. Didin kanssa tehtiin pientä radanpätkää, joka oli hyvin suora ja etenevö. Sujui hyvin! Skitson kanssa keskityttiin taas neljään keppiin ja kontakteihin. Neljä keppiä alkaa vihdoin tahkoutua päähän, ja kontaktitkin alkaa pikkuhiljaa parantua hyvän näköisiksi. Kesällä sitten päästään kisaamaan. :) Alla kuva Diibasta cee Sonja Suominen. Treenien jälkeen tytät lähti suoraan asemalle ja heitettiin hyvästit. Kiitos ihan huippuseurasta, tälläisiä viikonloppuja saisi olla useimminkin ♥

Seuraavaksi postausta viime viikonlopun Nextarivalmennuksesta! Pientä esimakua ...