24. helmikuuta 2015

Kuukauden teema: Kisalaukun sisältö

Tänään teemapostauksessa olisi luvassa kisalaukun sisältö kuvin. :) Olen aika varma, että unohdin jotain, mutta lisään sitten jos tulee vielä mieleen.


Kisalaukkuna meillä toimii tuollainen musta Kennelliiton Nuoret - "kori", jota pystyy käyttämään kylmälaukkuna. Ollaan todettu hyväksi ja kestäväksi, eikä toistaiseksi ole myöskään tullut ongelmaa tilan kanssa.
Didin ja Skitson Kennelliiton kansiot, joissa siis kisakirjat, paperit ja rokotustodistukset. Nää kannattaa aina olla mukana jos mielii kisaamaan. :D
Skitson punanen peruspomppa ja Didin toppabotti. Pysyy koirat näin talvella lämpiminä! Käyttävät kyllä vähän sekaisinkin noita, sillä ovat aika samaa kokoluokkaa keskenään.
Mun Berran treeniliivi, joka on kokoa XXXS ... On osoittaunut kyllä oikein käteväksi välineeksi ihan kaikkialla, sekä kisoissa että treeneissä, esim. lelujen ja namien säilyttämistä varten!
Didiä varten nameja, tässä Trick&Treatin naudan mahalaukkuluiskia.
Tässä molempien kisahihnat, molemmat Berran. Fleecehihnoja on hyvä käyttää kisoissa, kun mun koirat ainakin radan jälkeen repii kaikkein mieluiten hihnaa, en tiedä miksi. :D
Ja muutama lelu! Didi rakastaa tota Ke-hun Hapsua ihan hulluna, ostettiin just uusi kun vanha oli jo iiiiiihan rikki ja palasina. Skitso puolestaan tykkää paljon tosta Prodogin vihreästä patukasta.
Muutamat Purenaturalin juomakupit.
Ja ohjaajan ja koiran juomapullot, sekä muutamat pussit palautusjuomajauhetta.
Kakkapusseja on myös aina muutama mukana.

En löytänyt nyt mun kenkiä kuvausta varten mistään, mutta mulla on siis kisakenkinä käytössä kengät nimeltään inov-8 F-Lite 215. On olleet tosi hyvät, eikä pitokaan ole pettänyt!
__________________________________________________
Mitäs tykkäsitte? Tässä olikin tän kuukauden teemapostaukset!
__________________________________________________
Ajattelin, että lätkäisen tähän loppuun nyt vielä tämän asian. Eli tein tästä kuukaudesta pienen koostevideopätkän - ei mitenkään erikoinen, lähinnä vaan videopätkiä videopätkien perään. Haluaisitteko, että laitan jatkossakin näitä tänne blogiin? Tän oli alunperin vaan tarkoitus saada mut videokuvaamaan enemmän, mutta voin niitä kyllä tänne blogiinkin aina sitten lätkiä!

23. helmikuuta 2015

Opitaan kantapään kautta

Keskiviikon ohjattujen rata alhaalla. Keskiviikkona treenasi Didi. Kepeille koitin ensin leikaten, meni ekaan väliin vasemmalta. Vähän aikaan väännettiin ja treenattiin, niin saatiin kepitkin toimimaan. :) Yhelletoista pystyin lähettämään aika kaukaa, kahdelletoista leikkaus. Muuten menikin rata tosi hyvin! Ryhmä oli aikataulusta myöhässä, ja hirveästi ihmisiä koirineen kerääntyi ahtaaseen tilaan. Didi selkeästi vähän ahdistui, mutta pienen muistuttelun jälkeen keräsi itsensä hyvin rataa varten. Pelleili ahdistumisen takia lähdössä, mutta saatiin sitten loppujen lopuksi hyvä rata tehtyä hyvällä fiiliksellä.

Torstaina Skitson kanssa samaa rataa. Tais olla aika samat ongelmat kun Didinkin kanssa! Seittemäätoista Skii ei oikein hakenut, vaan oikas suoraan tolle viereiselle hypylle. Kun korjatiin mun juoksulinjaa, niin saatiin sekin toimimaan. Kaheltakympiltä meni muutaman kerran putkeen, mutta linjaamalla saatiin sekin korjattua, ja Skitso pinkoi nätisti puomille.


Viikkorata
Perjantaina lähettiin heti mun koulun loputtua (hiihtoloma woopwoop!!) ajamaan pitkästä aikaa Turkuun. Tällä kertaa ollaan osallisena Elinan tavoitteellisten junnujen agiryhmässä Skitson kanssa. Meni tosi hyvin! Mulla on itselläni suurin ongelma se, etten muista pitää sitä kontaktia koiraan, ja silloin ne virheet Skitson kanssa tulee. Skitso teki just niinkun pyysin, ja oli muutenkin oikein hyvin kuulolla ja kiltillä päällä.

Videolta näkee aika paljon, mutta kirjottelen tähän vähän omia ajatuksia:
  • Pidä se kontakti. Sun pitää nähdä esteen lukitus ja koiran laskeutuminen, muuten oot ongelmissa!
  • Tee kaikki ohjaukset ajoissa. Sen valssin tai sokkarin tai jaakotuksen tai minkä vaan pitää olla ajoissa valmis, niin koirakin kerkee reagoimaan sun ohjauksiin.
  • Linjaa. Linjaa. Linjaa. Edelleen: ohjaa linjoja, älä esteitä. Tää on sellanen perusasia mikä mulla on jo aika hyvin hallussa, mutta välillä se aina nopean koiran kanssa unohtuu "ku pitäis mennä niin sairaan kovaa".
  • Palkkaa takaaleikkaukista ja siintä, ettei se lähde jahtaamaan sua, vaan keskittyy omaan hommaansa.
  • Valssit putkilla pitää olla ihan yhtä ajoissa kuin esteilläkin, eli ennen kuin koira on putkessa.
  • Anna sille koiralle tilaa tehdä niitä omia hommiaan.
Elina kehui kovasti meidän tekemistä, ja että ollaan menty hirveästi eteenpäin tiiminä. Pikkuhiljaa se yhteistyö Skitsonkin kanssa alkaa pelaamaan!

Lähdettiin heti valkan jälkeen Hyvinkään ABC:n kautta vaunulle nukkumaan, sillä huomenna olisi kolme rataa kolmen kuukauden tauon jälkeen Tipsun kanssa!

Lauantaina tosiaan sitten kisat Kirkkonummella. Eka rata vaikutti oikein kivalta kolmosluokan radalta, eikä siinä oikeastaan ollut mitään ihmeellistä. Mudi kuitenkin karkasi puomilta, ja palautin sen sinne, josta sitten HYL. Meni vielä aalle putken sijasta, kun mun vekki oli pahasti myöhässä. Toka agirata oli myös tosi kiva, ja muuten puhdas, mutta palautin taas puomille. Ehkä se kohta tajuaa, ettei sieltä ole lupaa juosta läpi. :P Muuten oli ihan siistiä menoa, joissakin kohdissa mun ohjaukset oli vähän myöhässä. Vikaa hyppyrataa tuli videolle ensimmäiset neljä sekuntia, koska puhelimesta loppui tila kesken. Hyllytettiin kolmanneksi vikalla esteelle, kun olin myöhässä pakkovalssini kanssa, joten D ihan ymmärrettävästi hyppäsi esteen suoraan. Muuten tosi sujuvaa, enkä ollut myöhässä kun siellä lopussa!

Käytiin Sinillä ja Vesalla syömässä ruokaa ja ottamassa tunnin päikkärit, siintä sitten suunnattiin Selloon, ostin muistaakseni puhelimeen kuoren, kaksi paitaa, shortsit, yhdet superhalvat ja nätit tennarit kesää varten, ja juomapullon.

Illasta suunnattiin vielä Netalle, jossa oli myös Tiia Biitin ja Bettyn kanssa. Oltiin hetki koirien kanssa Netan aidatulla pihalla, josta sitten sisälle. Helposti meni se kaksi tuntia vaan koirista jutellen, en kyllä huomannut ajan kulua yhtään. :D Skitso oli koko illan omissa oloissaan mun tai Netan vieressä maaten/istuen.

Sunnuntaina oli Skitson vuoro kisata! Ensimmäisen radan valssi kepeille levähti ihan käsiin, josta kielto. Ohjasin tokavikan hypyn äärimmäisen huonosti, joten Skii tuli sen takaisin. Kaikki kontaktit oli todella hienot, hyvä Skitso! Toka agilityrata kosahti renkaalle, kun olin liikaa koiraa edellä. Kerkesi aalle, joten HYL. Loppurata menikin oikein hyvin ilman suurempia kommelluksia. keppien valssi oli taas multa huooooono. Vika rata oli todella hyvä pussille asti (lukuunottamatta huonoa valssia kepeille), josta kuitenkin tultiin ohi, koska unohdin sen kontaktin koiraan. Monet koirat tuli pussin ohi, oli ykkösille aika vaikea lähestyminen lyhyellä välillä. Skitso kuitenkin voitti radan vitosesta huolimatta. Tästä on erittäin hyvä jatkaa, kyllä me sinne kakkosiin noustaan kun ollaan valmiita. :) Maksien  (nopea!) nollavoittajabortsu teki radan aikaan 26s ja jotain. Skitso juoksi aikaan 31s ja jotain, ja kun siintä vähentää sellaset viisi sekuntia korjailujen vuoksi, niin kyllä se aika pirun kovaa vetää. :D


Tällä viikolla mulla on hiihtoloma, joten käydään hallilla ahkerasti. Perjantaina lähdetään taas Rukalle viikon lomalle kera koirien ja Tiian kahden bortsuherran, luksusta! Oon tällä hetkellä flunssassa, onnistun aina saamaan Helsingistä jonkun pirun taudin, ei kiva!
Äiti 4v 5kk ja poika 1v 4kk ♥

16. helmikuuta 2015

Kuukauden teema: Kisapäivän kulku

Kuukauden teemana siis kisat! Näin alkuun ajattelin raapustaa postauksen kisapäivän kulusta. Aikataulu tietenkin vaihtelee kisapäivän mukaan, mutta mennään nyt kuvitteellisella kisapäivällä. Yleensähän kisoissa on 3-4 rataa per päivä, mutta tässä kuvitteellisessa kisapäivässä olikin vain kaksi rataa. Ja palkintojenjaot saattaa olla myös joka radan jälkeen jne, paljon riippuu järjestäjästä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6:00: Herätys, aamupala ja pakkautuminen autoon. Riippuen tietenkin kisojen alkamisajasta ja sijainnista hyvin suuresti.

10:00: Kisapaikalla.

10:03: Koiraa lämmittelemään!

10.20: Äiti yleensä on jo ilmoittaunut mut, joten loput kisakamat päälle ja muutama lämmittelyhyppy.

10:30: Rataantutustuminen.

10:36: Koiran ja itseni virittelyä oikeaan mielentilaan rataa varten.

10:40: Radalle ja radalta pois.

10:41: Koiran palkkaamista ja hengähdetään hieman.

10.43: Veryttelemään.

10: 59: Koiralle ja ohjaajalle vettä. Koira toppavaatteet päällä autoon.

11:45: Minit n. puolessa välissä. Koiraa lämppäämään.

12:03: Halliin, kamat päälle ja muutama lämmittelyhyppy.

12:08: Rataantutustuminen.

12:14: Itseni ja koiran virittelyä.

12:20: Radalle ja radalta pois.

12:21: Koiran palkkaamista ja hengähdetään hieman.

12: 23: Loppuverkat.

12: 45: Koiralle ja ohjaajalle vettä.

12:46: Koira lämpimään autoon. Kisakirjan haku, mahdolliset palkintojenjaot.

12: 59: Kotia kohti!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitäs tykkäsitte? Toinen teemapostaus esittelee kisalaukun sisällön.

14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivä


Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

13. helmikuuta 2015

Back in business

Nyt on aika hieraista niitä silmä, ei ette näe väärin. Mä ihan oikeasti postasin!
Ihan hyvä syy tälle tauolle on kuitenkin ollut - kone nimittäin hajosi käsiin. Nyt on sekin korjattu, joten pääsen vihdoin tänne teille kirjoittamaan ja helpottamaan sormiani, joita kovasti jo syyhytti kirjoittamisen halusta!
4.2 Didi treenasi taas ohjatuissa agilityissä, rata ylhäällä. Ja ei taaskaan mitään ongelmia, siispä vähän eri variaatioita testailemaan!

2-3 välin otin ensin oikealta puolelta (rataa ylhäältä päin katsoen) pakkovalssi-jaakotuksella ja kolmosen niistolla. Sampo sitten ehdotti, että jos otankin tuon pakkovalssi-jaakotuksen vasemmalta ja päällejuoksun kolmoselle. Kellotuksella tämä oli se nopeampi vaihtoehto niistä. 8-10 välin otin ensin kahdella japsilla ja valssi kympille. Kokeiltiin myös niin, että teen valssin kasille, päällejuoksu, ja kympille taas valssi. Ensimmäinen vaihtoehto tuntui kyllä näistä sujuvammalta. 21-22 tein ensin viskin, mutta haki se ne kepit ihan niistollakin.

5.2 Skitson kanssa tuota samaa rataa. Ei mennyt ihan niin hirveän hyvin. :D Vitosella jäin aina jälkeen, joten Skitso kääntyi aina mua kohden, vaikka olisikin sitten seuraavaksi mennyt esteelle. Ekalla kerralla onnistuin tekemään 8-10 väliin japsit ja kympille sylkkärin josta sokkarilla putkeen. Sen jälkeen ei enää saatukkaan japsia onnistumaan, joten väännettiin pelkällä vedolla, ja sylkkärikin oli Skitsolle muka niin hurjan vaikea ... Meh. 21-22 välin viskillä ampui ekana putkeen 12. Voitte vaan kuvitella ilmeeni kun koira onkin yhtäkkiä siellä. Saatin sekin kyllä sitten onnistumaan kunhan vähän keskusteltiin ensin aikamme onko ne putket niin hirveän ihania vai ei ...

11.2 Treenasi Skiipa ohjatuissa. Meni toodella hienosti, ei juurikaan mitään ihmeellistä tullut, kutonen oli Skitson mielestä vähän outo ja muurin olisi tokalla kierroksella voinut hyvin jättää välistä sanoo Skitso, mutta muuten tosi hienosti!


12.2 Didin vuoro, ei taaskaan mitään ongelmakohtia. Huippu mudini! Sain taas pitkästä aikaa videomateriaalia, sitä alapuolella.


Didin kanssa ollaan myös tokoa väännetty jonkun verran. Paketti alkaa olla jo suhteellisen hyvin kasassa, seuruu toimii ja kaikki muukin pikku hiljaa. Pitäisi kuitenkin saada aikaiseksi tosiaan saada tehtyä se kunnon kokeenomainen treeni, niin saisi vähän osvittaa siitä kannattaako ilmottaa kokeeseen vai ei. Mulla on vaan niin epävarma olo kokeesen menosta, että äh. Josko se kokeenomainen toisi sitten uusia ajatuksia.

Eka teemapostaus tulossa myös piakkoin! Blogi sai myös uutta banneria, mitäs pidätte?

3. helmikuuta 2015

Kuukauden teema?

Olen hyvin useasti kysynyt teidän lukijoiden mielipiteitä moneen asiaan. Iha vaan puhtaasti sen takia, että tahdon blogin olevan mahdollisimman miellyttävä ennen kaikkea teille jotka meidän seikkailuja luette. Nyt olisi taas kyselyn aika, eli kaikki vaan omaa mielipidettä kertomaan!

Päähäni pulkahti tässä vähän aikaa sitten idea. Blogissa alkaisi pyöriä ns. kuukauden teema. Joka kuukausi olisi oma teemansa, ja tähän teemaan liittyen tulisi mahdollisimman usein kuukauden aikana postausta. Jokaviikkoista postausta en uskalla luvata, sillä en halua ottaa tästä mitään stressiä, mutta mahdollisimman usein kuitenkin. Teemana voisi olla esimerkiksi ihan vain agility, toko, valokuvaus, mielipidekuukausi tms. Kysymys siis kuuluu:

Haudataanko kiveen vai pistetäänkö käytäntöön?
Jos innosti, niin teemaideoita saa myös laittaa!

Kiitetään myös viellä näin julkisesti siintä, että meidät listattiin täällä ja täällä suomen suosituimpien koirablogejen joukkoon. Kiitos listaajille ja teille lukijoille!

1. helmikuuta 2015

Run for your life

Keskiviikkona Skitso pääsi juoksemaan alla olevaa rataa. Iiiihana kasvattajatäti Tuija oli tuuraamassa Sampoa, ja Skitso oli niiiiin onnellinen! Rata oli ihan suhteellisen haastava, ja ensimmäinen ongelma tuli kutosella, niinkun epäilinkin. Ei mennyt putkeen ei. Korjailtiin vähän mun ohjaamista, ja päästiin kun päästiinkin putkeen ja ohjaaja hengissä kepeille. Neljälletoista suunnittelin tekeväni tuplasylkkärin, mutta vaihdettiin se ihan vaan välistävetoon. Eipä Skitsoa tarvinnut edes vetää, kun vaan itse liikkui oikeaan suuntaan, toimi! 19-22 väli oli toimiva kun juoksin Skitson kanssa samaa matkaa ja lähetin takaa putkeen. Tuija kuitenkin halusi välttämättä, että kokeilen myäs puomin leijeröintiä, joten niin sitten tehtiin. Kerran keskusteltiin mennäänkö puomille vai ei, mutta muuten toimi leijeröidenkin!

Torstaina Didi sai fyssariltä luvan palata treenikentille, joten sinne mentiin. Ja niinkun epäilinkin, Didi oli maailman onnellisin koira. Sen kanssa kaikki vaan on niin ihanaapinkkejähattaroitayksisarvisia, että melkein itketti. Rata juostiin helposti läpi, ja nautittiin niin hirveästi, kun päästiin pitkästä aikaa tekemään sitä parasta juttua ihan kahdestaan.


Perjantaina matkattiin Skitson kanssa Ace SUPERiin. Mentiin perjantaina bussilla Mikkelin kautta Kuopioon ja Inkyn omistajille Jannelle ja Katrille yöksi. Skitso nukkui bussimatkat ihan rauhassa, on ton kanssa ilo matkustaa!

Lauantaina sitten Tiian ja Jannen piiskattavaksi. Ekana meillä oli etäisyyden arviointia, mikä jäi kotiläksyksi. Skitso hyppäsi vikan hypyn hurjan kaukaa, Tiia nauroi, että Skitson mielestä tälläiset tehtävät on ihan liian helppoja, niin niitä mitää vähän vaikeuttaa. ;)

Tämän jälkeen oli ratatreeni. Meni tosi pätevästi! Tuplasylkkäri ei ihan ekalla kerralla onnistunut, ja toi pakkovalssi-valssi ennen pussia oli vähän vaikea meille. Puomin yritti varastaa ekalla kerralla, ja keinu oli myös vähän lennokas kun juoksin ohi katsomatta taakseni. Muuten oikein pätevää menoa ainakin Skitson osalta!

Tässä välissä oli ruokatauko, ja kävin Katrin kanssa Prisman Buffassa syömässä. Sanotaanko nyt näin, että pizzapalat lähti vähän käsistä ...  Vatsa pulluttaen oli hyvä mennä Timon kuntopiiriin jossa oli aiheena keskivartalon treeni. No, ei tullut pizzat ulos, ja sain ihan hyvän hien päälle!

Siintä sitten tunniksi rauhoittumaan Tiian pitämään luentoon ohjaustekniikoista. Ei hirveästi mitään uutta tietoa, mutta mielenkiintoista keskustelua kyllä!

Sitten vielä illan vikat valssitreenit. Ensin Jannen tykö. Ihan ekalla kerralla koira vaaaaalui, koska rupesin itse kilpajuoksemaan koiran kanssa. Laitettiin vähän liikettä kuriin, ja kappas - saatiin oikein hienoja pätkiä aikaiseksi! Siihen omaan liikkeeseen kun oikeasti pitäisi muistaa keskittyä ihan huolella. Kepit Skitso poimi sieltä hienosti yhden putkikokeilun jälkeen.

Illan viimeiseksi Tiian valssitreeni, jota ei valitettavasti kukaan saanut videoitua. Kettu oli hirveän hieno! Mä juoksin hiki otsassa ja nautin siintä, että sain päästää ihan viimeisetkin höyryt ulos kilpajuoksemalla koiran kanssa. Tiia kehui hirveästi meidän menoa, ja varsinkin Skitson keppejä, jotka oli radalla ihan kirjaimellisesti täysin itsenäiset. Mun pitäis kuitenkin tiukkoihin takaaleikkauksiin vaihtaa oikean puolen käsi sylkkärikäteen, sillä Skitso luki tiukkaa vastakkäännöskulmaa melkein jatkuvasti leikkaukseksi. Se siis ohjaajan korvan taakse!