30. toukokuuta 2015

Live your life like there's no tomorrow

Se ois sitten kesäloma! Seiskaluokalta poistuttiin keskiarvon 9.1 kera, joka nousi kaksi numeroa joulusta, kaksi kymppiä ja yksi kasi sinne mahtui joukkoon ysien sekaan. Nyt on sitten aikaa tehdä vaikka mitä, ja varsinkin kaikkien kavereiden kanssa on kesäksi ihania suunnitelmia, koiramaisia juttuja unohtamatta!

Ajatus ei kulje sitten yhtään. Mitähän tässä ollaan tehty?

No lauantaina oltiin viimeistä kertaa Didin kanssa kisaamassa ennen taukoa ennen SM - kisoja. Kouvolassa oli siis kaksi rataa (hyppäri ja aksarata), ja kun Lappeenrannasta lähdettiin paistoi aurinko täydeltä taivaalta, mutta Kouvolassa oli hyytävän kylmä ja pilvistä. Paikalle saapumisen jälkeen ilmoittamaan koira ja sitten lämppäämään. Jari Suomalainen tuomaroi, ja rata vaikutti oikein kivalta, mutta ei me sinne radalle asti edes keretty. Lähdössä nimittäin nousi ylös ja lähti sivulle, joten hämmentynyt koira ohjaajan perässä kävellen radalta pois. Että sellasta.

Tässä välissä alkoi sataa ja mieli oli maassa. Miksi meillä ei vain suju? Vaikuttaako sää tosiaan niin paljon molempiin? Ollaanhan me ennenkin kylmässä ja sateessa kisattu. Yritin saada omat ajatukset kasaan ja keskittyä rataan 110% tarkkuudella. Päätin antaa ihan kaikkeni sen nollan eteen. Oli se sitten hidas ja väkisin väännetty tai ei. Mitään vaikeaa radalla ei ollut, joten ei kun huolellinen lämppäys ja menoksi. Lähtö sujui tällä radalla ilman ongelmaa, ja A:kin otettiin kiltisti, vihdoin! Muuten päästiinkin sitten nollana maaliin, vaikka meno vähän tahmeaa olikin molempien osalta. Vihdoin se nolla, nyt olisi hyvä jäädä tauolle! Myöhemmin kuitenkin selvisi, että myös voitettiin tämä rata. Jäi ihan huippufiilis. :)

Sunnuntaina käytiin näyttelemässä Haminassa, kun kerta lähellä oli näyttelyt. Mudeja oli ilmoitettu seitsemän kappaletta, Raivon luokassa oli kaksi Raivon lisäksi, Skitso oli avoimessa yksin ja Didi valioluokassa toisen valionartun kanssa.

Raivo meni ensin kehään, ja hän sai erinomaisen ja voitti nuorten luokan saaden SA:n, hieno nuorukainen. PU - kehässä Raivo yllättäen sijoitettiin ensimmäiseksi, ja R sai näin ollen SERTin ja CACIBin! Skitso sai myös ERI:n ja SA:n, mikä tarkoitti automaattisesti sitä, että Kettu voitti avoimen luokan, ja Didi sitten voitti hienosti valioluokan. PN - kehässä Didi vei kuulema voiton ylivoimaisesti saaden CACIBin, mutta Skitso oli PN2 ja Kettu sai vikan SERTIn, eli se olisi valio nyt. :D Turkki on ruma kun mikä, mutta onhan sillä hieno rakenne.

Voisin tässä samalla vähän availla meidän alkukesän suunnitelmia. Tiistaina lähdetään treenaamaan Turkuun, ja treenaan molempien kanssa, mutta Didin kanssa keskityttään tekemään alustavaa treeniä SM - kisoja varten. Keskiviikko ja torstai vietetään Helsingissä Lintsillä ja shoppaillaan samalla vähän kesäjuttuja. Perjantaina on junnutreeni Didin kanssa, ja lauantaina Ace SUPER Skitson kanssa. Vikat kisat enne SM - kisoja on Pieksämäellä 7.6, ja sitten vaan ollaan SM - kisoihin asti.

Nauttikaahan ihanista säistä ja kesästä, sekä hurjasti onnea valmistuneille! Mites teillä on lähtenyt kesä käyntiin?

Taas oon unohtanut upottaa tän postaukseen ... Tässä kuitenkin huhtikuun video.

25. toukokuuta 2015

Maajoukkueleiri 15.-17.5

Torstaina käytiin kisaamassa Didin kanssa Kotkassa, mutta siintä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. A oli ruma 2/3 agilityradasta ja ohjaaja teki myös muutamat mokat. Sellaisia kisoja joiden jälkeen tekisi mieli heittää koko laji kaivosta alas, mutta kyllä tästä vielä noustaan! Ainakin mudilla oli hauskaa.

Tekstin lopusta löytyy ylipitkä video melkein kaikista viikonlopun radoista, kannataa vilkaista sitä samalla kun lukee, niin pysyy radan kulusta kärryillä. Kannattaa laittaa videolle taustamusiikkia soimaan, siinä ei nimittäin ole ääniä!

Perjantaina sitten saavuttiin illasta Raumalle. Ohjelmassa olisi siis koko viikonlopun ajan juosta junnujen EO-leirillä, jonka tarkoitus olisi siis tutustuttaa meidät tytöt kunnolla toisiimme ja treenata samalla aksaa, joten olin todella innoissani viikonlopusta! Leirin aluksi pidettiin pieni aloituspalaveri ja sen jälkeen rakennettiin meidän sen illan rata, joka oli tarkoitus vetää kisanomaisesti läpi ekalla kerralla, ja toisella kerralla sai sitten palkata haluamiinsa kohtiin.

Lähdettiin muistaakseni medien toisena, ja meidän piti lähteä ajatuksella, että kisataan joukkuekisassa. Toisin sanoen tulos keinolla millä hyvänsä. Didi sai tosiaan ton päivän huilata Kotkan kisojen takia.

Skitson kanssa tuli heti eka rima alas, ja sen jälkeen suoritettiin puhtaasti tuonne viimeiselle putkelle asti, jota ennen ja jälkeen napattiin yksi ylimääräinen este. Muuten päästin sitten puhtaasti maaliin. Ehkä ohjaaja joskus oppii, ettei ton koiran kanssa voi olla löysä tai se meni jo? Skitso kun etsii ne esteet vaikka väkisin, ja nappaa ne jotka näkee, jos mä en kerro sille minne mennään.

Ennen tokaa kierrosta kirjoitettiin hyviä ja huonoja asioita paperille, ja tota noin. Niitä korjattavia asioita tuli koko lappu täyteen, lähinnä omalta osaltani ... No, ei muuta kun toiselle kierrokselle, ja päätin palkata keinulle ja puomille. Hyvin meni tosian tonne ekalle putkelle asti, ja sen jälkeen olin itse liian hätäinen taas vaihteeksi ja siintä yksi kielto. Keinun tuli läpi joten se uusittiin ja tultiin vielä muurin ohi, kun aurinko häikäisi niin ettei sitä itsekkään nähnyt mitään ja sokkona suunnistin kohti puomia.

Ilta päättyi RKS:n majalla, jossa meille jaettiin sponsoripaketit ja syötiin iltapalaa. Juteltiin paljon joukkuelaisten ja huoltojoukkujen kanssa, jonka jälkeen vetäydyttiin ihmisiltä syrjään asuntovaunuun.

Lauantaina oli sitten se kunnon treenipäivä, jossa meillä oli kouluttajina Esa Lehdistö ja Taru Mäkinen. Taru oli 2012-2013 mun ja Didin kanssa samassa Nextarissa ja samassa ryhmässäkin taisi olla, joten tunnen hänet kyllä hyvin, mutta Esa oli mulle aivan uusi tuttavuus, joten innolla odotin hänen oppejansa. Aamusta rakennettiin taas rata, pidettiin pieni palaveri ja sitten mentiin kentille treenaamaan.

Minit ja medit aloitti Tarulla. Rata ei missään nimessä ollut helppo, ja arvasin, että sieltä kyllä niitä ongelmakohtia löytyy. Meidän oli ensimmäisenä tarkoitus vetää rata kisanomaisesti läpi, ja treenata sen jälkeen. Skitson kanssa menin ekana. Muuten tehtiin puhdas rata, mutta kepeiltä Skitso tuli pois, koska itse lähdin liikkeellä niin rajusti sivuun. Lopussa meni rytmi ihan kokonaan, mutta siintäkin selvittiin.

Didin kanssa sitten Skipan jälkeen. Muuten puhdas rata, mutta A:n otin uudestaan, koska tuli taas rumasti läpi. Koska kannattaahan sitä aina yrittää! Lopussa lähdin tekemään sokkaria liian aikaisin, joten olin taas aika tehokkaasti hukassa.

Tämän jälkeen käytiin rataa yhdessä Tarun kanssa läpi. Mitään muuta ohjausta en muuttanut, mutta Tarun innoittamana päätin tehdä Skitson kanssa tuplasylkkärin ennen toista kertaa kepeille menoa. Tämän jälkeen treenatiin sitten ihan kunnolla.
Skitso oli ekana vuorossa. Kepeille sain neuvoksi olla menemättä ollenkaan niin pitkälle kun alussa menin, ja Skitso kesti leijeröinnin tosi hyvin, ja meni myös kepeille tosi siististi. A:n jälkeinen tuplasylkkäri meni ekalla kerralla vähän pyörimiseksi, mutta toisella kerralla se oli jo ihan nätti. Lopussa sain ton päällejuoksun onnistumaan tasan kerran, kun ei vaan muuten enää jalat jaksaneet. :D

Didin treeniä ei valitettavasti tullut videolle, koska äiti oli palkkaamassa kontakteja. Hiottiin vaan ihan muutamaa kohtaan, ei siellä muuten hirveästi ongelmaa enää ollut.

Treenien välissä meillä oli ruokailu, ruokana oli huippuhyvää itsetehtyä kalakeittoa ja kaikkea muuta pientä hyvää, namsk!

Illalla oli sitten Esan hyppyrata. Ei käyty rataa mitenkään ihmeellisesti läpi, koska se oli aika suora luukutusrata, joten lähdettiin vaan suoraan tekemään, ja Skitso oli taas vuorossa ekana.

Alun takaakierto-valssi oli jostain syystä Skitsolle hurjan vaikea, joten tuli käsky vahvistaa sitä. Tuota päällejuoksukohtaa keppien jälkeen treenattiin, jotta saatiin mun ajoitus ja paikka just eikä melkein nappiin. Neuvoksi sain myös yrittää rauhoittaa itseäni radalla, koska mitä enemmän mulla on sellainen ajatus, että nyt on kiirekiirekiire, sitä enemmän mulla on kiire, mutta kun olen rauhallinen ja yritän keskittyä vain koiraan, huomaan, että eihän mulla edes ole niin kiire kun luulin.

Didille ja mulle tää rata oli oikeesti helppo, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Didi ei kuitenkaan vaikuttanut yhtään omalta itseltään, ja itse epäilin jouksujen parhaiden päivien vaikuttavan, tai Didi tietysti saattoi olla vähän jumissakin. Lopetettiin kuitenkin aika lyhyeen kun muuten meni hyvin, vaikkei itselle hirveän hyvää fiilistä jäänyt koiran mielentilan takia. Esasta pidin kyllä kouluttajana todella paljon, artikuloi selkeästi ja osasi antaa hyviä neuvoja!

Kerettiin vähän aikaa huilata vaunussa, jonka jälkeen lähdettiin Suvin, Saanan ja äitien kanssa kohti lauantain illanviettopaikkaa, joka oli siis ihan erään leiriläisen kotona. Aluksi riehuttiin trampoliinilla vähän aikaa, jonka jälkeen lähdettiin saunomaan. On se hauska miten sitä juttua vaan riittää ja riittää kun on koirista kyse t: koirahullut. Saunassa vierähti hyvä tovi, ja huolellisen peseytymisen jälkeen syötiin hyvää iltapalaa. Ruokailun jälkeen pakkauduttiin vielä sohvalle lätkää katsomaan, ja ihan vaan hengattiin ja juteltiin. Kun sieltä sitteen päästin lähtemään, pakkauduttiin melko suoraan nukkumaan.

Sunnuntai valkeni jo suhteellisen lämpimänä ja aurinkoisena, ja me aloitettiin hommat Tarun hyppyradalla nurmikolla. Didi ei treenannut aamulla, koska se kuitenkin vaikutti edellisenä päivänä vähän jumiseltä, ja nurmikolla oli vähän aamukosteutta, joten en halunnut ottaa riskiä, että koira liukastuu ja jokin jumiutunut paikka pamahtaa rikki. Treenasin siis vain Skitson kanssa.

Eka veto ei mennyt mitenkään hirveän hyvin. Alussa valui, kepeiltä tuli ensin pois, pituudelle en ensin kerennyt, ja lopussakin valui. Oli siis paljon korjattavaa. Alussa jarrutin vaan enemmän, mutta kokeilin myös merkkausta tuolle esteelle, ja kääntyi paljon nätimmin. Kepeillä pidin tasaisen rytmin, ja pituudelle vaan jatkoin liikettä loppuun asti. Videolta näette suurimman osan treenistä! Olin kyllä lopussa jo ihan poikki, eikä aivot enää oikein toimineet. :D

Meillä oli myös tässä välissä ruokaa, taisi olla taas tosi hyvää broilerikeittoa ja muuta pientä kivaa. Nämä ruokailuhetket oli kyllä kivoja, sai ihan huolella jutella ja nauraa kaikkien kanssa, kun maksejen treenejä ei muuten oikein päässyt seuraamaan.

Esan rata oli sitten viimeisenä, ja tässä vaiheessa lämpöä oli jo 19*C. Valssitreeniä oli luvassa, ja meille avautui kyllä ihan uusia ulottuvuuksia valssien tekemisessä, Team Finlandin salainen ase. ;) Nyt mulla loppui jo kaikki into kirjoittaa, mutta videolta kyllä näkee rataa. Päällejuoksu A:n jälkeen oli meille kyllä kaikkein vaikein (varsinkin Skitson kanssa, Kettu veteli vähän minne sattuu ja ohjaajakin oli jo ihan kuutamolla), mutta lopuksi tehtiin kuulema päivän paras päällejuoksu siihen.

Tämä jälkeen syötiin välipalaa ja lopetettiin leiri RKS:n majalla, jonka jälkeen aloitettiin pitkä kotimatka kohti Lappeenrantaa.

Kiitos kaikille leiriläisille ja järjestäjille, ootte huippuja! Mulla oli ainakin hurjan hauskaa. :)

12. toukokuuta 2015

I think you're really cool

Ai mitäkö me tehtiin viikolla? Samoiltiin metsissä hiljaisuudesta nauttien. Makoiltiin selällään lattialla kylki kyljessä isossa kasassa, samalla kun hihnanpää yritti lukea kahden koeviikon kokeisiin, jotka onneksi myös menivät hyvin. Myytin vakiotreenivuorot siltä viikolta muille. Toisin sanoen me vaan oltiin, eikä edes ajateltu mitään treenihommia, ja tämä oli kyllä juuri sitä mitä tarvittiin. Nautittiin vain toistemme seurasta ja sekoiltiin yhdessä. Mudit varsinkin ansaitsi täysin vapaan viikon, koska ne nyt vaan yksinkertaisesti on parhaita elukoita koko maailmassa, ja mä olen niin onnellinen, että mulla on juuri ne parhaina ystävinäni. Raivo teki vähän tokojuttuja ja muuten vaan harjoitti yleistä sähläämistä.

Kisattiin kuitenkin Lappeenrannassa viikonloppuna, kun kerta on kisat niin lähellä, ja nollavarmuutta kannattaa kuitenkin treenata (toisin sanoen ohjaaja voisi opetella ohjaamaan niitä ratoja silleen putkeenkin ajatus mukana). Didin kanssa kisattiin lauantaina. Ensin olisi kaksi agirataa, ja sen jälkeen hyppäri. Eka agirata vaikutti ensin suhteellisen haastavalta, sillä mineille ei tullut kuin yksi nolla. Loppujen lopuksi kuitenkin uskoin meidän selviävän siintä ilman ongelmaa. Muuten menikin hyvin, mutta A:lta tuli taas vitonen. Tällä kertaa en edes kuitenkaan käskyttänyt kovin kunnollisesti. Ekaa kertaa kun mentiin puomin alla oleva putki, tuli sen jälkeisellä esteellä pieni tössäys, kun mudi meinasi tulla sen esteen ohi, mutta muuten mentiinkin ihan kovaa, ja sija neljä irtosi vitosella, ja meillä oli nopein vitostulos.


Toka rata vaikutti oikeastaan aika helpolta, ei siinä oikeastaan ollut ainakaan meille mitään vaikeaa. Muuten menikin hyvin, mutta A:lta tuli taas vitonen, mur! Jos seuraavissa kisoissa tulee tolleen törkeästi yli, niin palautan sen sinne, jotta muuan mudi sitten muistaa, ettei noin saa tehdä. Keinu oli tosi hieno tällä radalla! A:n jälkeen tuli tuolla ennen keppejä ylimääräinen kieppi, mutta silti meillä oli koko radan toiseksi nopein aika, pätevä ja vauhdikas muudi!

Vika hyppyrata (jota ei tullut videolle) ei vaikuttanut mitenkään vaikealta, kakkonen oli takaakiertona ja siintä sitten heti käännyttiin takaisinpäin kepeille, jotka oli siis umpikulmassa. Vasemmalla kädella lähetin koiran kepeille ja leikkasin takana, ei ollut mitään ongelmaa, hieno! Loppujen lopuksi koko rata kaatui kolmanneksi vikalle esteelle, sivulinjasta tultiin kovaa takaakiertoon, ja itse vaan kaahotin, joten mudikin kaahotti ohi, koska eihän se nyt kerkeä reagoida jos itse vaan juoksen ajatuksella älä nyt vaan jää koiran jalkoihin ja ole sen tiellä. Ei toimi ei. Muuten meni tämä rata tosiaan hyvin!

Skitson vuoro oli sunnuntaina äitienpäivänä. Oli huomattavasti lämpimämpi päivä kuin lauantaina, ja mittari näytti kuumimmillaan +19*C! Harri Huittinen oli myös tänään tuomarina, ja ensin meillä oli hyppyrata. Tiesin, että alku tulisi olemaan hankala, sillä siinä oli useampi putki tyrkyllä. Eka putki ohitettiin menestyksekkäästi, mutta sitten mudi totesi, että eihän me voida näitä putki a ohitella, ja niin hän sinne sitten suhahti! Muuten rata menikin todella hyvin, ja kepeille mentiin ihan täysillä! Tätä videota en enää jaksanut laittaa esille, sorge.

Toka agirata sujui taas tonne ansaputkelle asti todella hyvin, mutta sitten Skitso päätti mennä putkeen ja sinnehän hän meni. Koira tuli todella törkeästi mun ohjauksen läpi, kun otin sitä haltuun jo hyvin aikaisin, joten otin kuvion uudestaan. Sitten oltiin niin kilttiä koiraa. :D Puomi oli kuitenkin todella hieno, ja pylly jalkoineen jätettiin sinne kontaktille hienosti!

Vika rata ei vaikuttanut todellakaan helpolta. Muurille ehtiminen tulisi olemaan tiukalla, ja keppien jälkeistä elämää mietin ja jännitin. Muurille en sitten ehtinyt, kun kolmoselle jäin liikaa kiinni, mutta muuten menikin hyvin, ja kepit tehtiin niin hienosti, olin niiiiiin ylpeä ja iloinen! Puomilla Skitso teki perinteisin "vuhvuh" - kuumumisen, ja palautin, kun tuli läpi. Muuten tästä radasta ei oikein olekaan mitään sanottavaa.

Ja näin nopealla maininnalla: Käytiin vuoden tauon jälkeen meidän koulun järjestämissä mätsäreissä. Skitso ja Raivo lähti mukaan, Didi sai jäädä juoksuisena kotiin, koska ei viititty ottaa uroksia kiusaamaan. Skitson kanssa JH1 ja PUN2, äiti esitti Raivon SIN1 ja BIS-, mudit esiintyi superhienosti!
Mulla ei ole enää kun yksi koe jäljellä, ja sitten ei enää tarvitsekkaan kun ilmaantua kouluun opettajien toljotettavaksi. Torstaina kisataan vielä Didin kanssa Kotkassa, ja pe-su ollaan Raumalla JEO - leirillä, tuskin maltan odottaa! Sitten taukoillaankin kunnolla, ja palaillaan kisäkentille vähän ennen SM - kisoja ja kesän arvokisoja. Palaillaan!

3. toukokuuta 2015

'Cause you always tryina get ahead of light

Kesä tulee!
Keskiviikkona oli Didin ohjattujen vuoro. Rata ei vaikuttanut hirveän vaikealta, mutta oli siinä muutama haastavampi kohta. Alku sujui ilman ongelmaa, puomin otin ensin oikealta, eli jäin taakse ja lähetin putkeen. Otin myös vasemmalta puolelta poispäinkäännöllä putkeen, joka sujui myös ihan hyvin. Muuten tolla radalla ei oikeasti ollut edes mitään ongelmaa, hyvin sujui!

Torstaina Skitson vuoro, samaa rataa tehtiin. Puomilta kääntyminen oli kaikkein suurin ongelma. Skitso ei oikein kestänyt loppujen lopuksi mun taakse jäämistä, mutta sitä treenattiin ja palkkailtiin. Poispäinkäännöllä lopulta selvittiin tuosta kohdasta hyvin! Muuten saatinkin ihan nollanakin tota rataa läpi, meidä yhteystyö pelaa koko ajan paremmin ja paremmin.

Perjantaina lähdettiin puoli yhdeksän aikaan ajamaan kohti Joensuuta ja Skitson ykkösluokan kisoja. Paikan päällä kävin lämmittelemässä muudelin ja valmistauduin rataan. Rata vaikutti oikein simppeliltä ja vauhdikkaalta, ja puomikin oli jo toinen este. Lähdettiin radalle, ja puomi otettiin niin nätisti! Sitten vain juostiin loppuun asti, ja kappas vain, sieltä tulikin nolla! Ja tämähän tarkoitti sitä, että nuostiin kakkosiin! Siis ihan uskomatona! Skitso voitti ratansa ihan ylivoimaisesti tolla vauhdilla, ja ohjaaja oli varsinkin puomiin enemmän kuin tyytyväinen. On me tehty kymmenen kuukautta niin hirveästi töitä, etten oikeasti voisi olla iloisempi, kun se vihdoin myös palkitaan ❤︎

Starttattiin kakkoset vielä samana iltana kahdella radalla, mutta niistä ei tarvitse puhua. :P Hyppäri kaatui kahden esteen ohitukseen, ja agiradalla uusin ruman puomin, mutta se oli muuten ihan hyvä rata.

Lauantai alkoi meidän osalta kakkosilla. Eka agirata vedettiin muuten nollana läpi, mutta puomin uusin taas, kun tuli rumasti läpi. Tällä radalla valuttiin muutenkin paaaaaljon, mutta ainakin kaikki esteet mentiin ansaesteistä huolimatta oikeassa järjestyksessä.

Toka rata menikin paremmin, tossa alussa oli ite myöhässä, joten höpsö mudi huomasi putken ... Puomikin maltettiin nyt, vaikka käskinkin sen takaisin, kun meinasi tulla ilman lupaa! Videolla siis tämä vika rata.

Didin radat oli tämän jälkeen. Eka rata meni ihan niinkuin pitikin, ja komea nolla karautettiin kakkossijan kera! Tolla radalla ei oikeastaan ollut mitään ylimääräistä, joten olin oikein tyytyväinen.

Toisella radalla tuli heti alkuun keppivitonen, sillä kepit oli heti kolmas este, ja niille tultiin hypyn ja suoran putken kautta, ja olin itse liian hätäinen. Tultiin vielä yhden esteen ohi, mutta muuten tämäkin rata meni ihan suhteellisen hyvin. Didin kumpaakaan rataa ei valitettavasti tullut videolle, koska ekalle radalle ei riittänyt puhelimessa tilaa, ja en ollutkaan toiselle radalle tyhjentänyt puhelinta riittävästi, good job Elsi!
Nyt onkin hyvä jäädä parin viikon tauolle aina junnujen leirille asti ja huilata oikein kunnolla, kun ollaan painettu nyt niin hulluna! Koirat varsinkin on leponsa ansainneet. Hyvää myöhäistä vappua myös meidän porukalta!