Ihminen

Kesä 2016 c) Hanna Kimmonen
Elsi, 17, Lappeenranta, liian lyhyt
Blogin takana pyörii siis Lappeenrannasta kotoisin ja Lappeenrannassa asuva, edelleen samassa talossakin, viisitoistavuotias, liian lyhyt ja kovaääninen naishenkilö. Koiria meillä on ollut talossa koko ikäni, ja olen ollut ihan pienestä asti niihin hyvin kiintynyt ja rakastanut koiria aina. Didin, ensimmäisen ihkaoman koirani sain vuonna 2010, jonka jälkeen taloon on tullut vielä kaksi sekopäätä lisää, Skitso ja Raivo, ja miellä asustelee myös marsu Inka.
Jatsin kanssa 2009 c) Lappeenrannan agilityurheilijat
Kaverit kuvailee mua sairaan energiseksi ja positiiviseksi, mutta osaan kuulema olla tilanteen vaatiessa hyvin vakava ja lohduttava. Tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa hyvin toimeen, ja pyrin aina ajattelemaan kaikista parasta, mikä ei todellakaan ole välttämättä kovin hyvä ominaisuus tässä maailmassa, ja usein olo on enemmän kuin hölmö. Kouluun yritän aina mahdollisuuksien mukaan panostaa, tavoitteena on eläinlääkikseen pääseminen ja sen loputtoman lukemisen aloittaminen sitten vuosien päästä. Eläinlääkis on ollut ihan kuusivuotiaasta pitkäaikainen haave, joka ei vieläkään ole kaikonnut mihinkään suuntaan, enkä ole edes hirveästi miettinyt muita opiskeluvaihtoehtoja, vaaaikka varmaan pitäisi ...
Rivan kanssa 2011 :D
Agilityyn ja koiramaailmaan ylipäätänsä olen saanut valtavan sysäyksen ja kipinän äidiltäni, joka on myös peräisin koirarakkaasta ja eläinrakkaasta perheestä ylipäätänsä, ja äiti on aina ollut valmis tukemaan koiraharrastustani ja kuskaamaan ihan järjettömiäkin matkoja, eikä sanat kuvaa miten kiitollinen siintä. Ilman tätä tukea olisi aika saamarin monet asiat jääneet toteuttamatta.

Kesä 2015